lauantai 15. huhtikuuta 2017

Aurinkorannikon patikkablogi 12: Tiibetiläinen stupa ja perhospuutarha

Tämä patikka on pikemminkin urbaani kaupunkikävely, joka alkaa kotiovelta ja päättyy samaan paikkaan. Ehkä sitä nyt kuitenkin uskaltaa nimittää patikaksi, koska matkalla on pitkä ja hikinen nousu Benalmadenan rannalta yläkylään Benalmadena Puebloon. Matkalle osuu kiinnostavia paikallisia nähtävyyksiä - erikoinen linnarakennelma "Castillo Monumento Colomares", tiibetiläinen stupa sekä perhospuutarha.


Matka alkaa Benalmadenan rantatietä Fuengirolan suuntaan. Kesä on saapumassa Aurinkorannikolle, ja rantaelämä heräilee käyntiin.






Matkan varrelle osuvat kyltit eivät välttämättä vie ajatuksia hartaaseen buddhalaistunnelmaan.




Rantatietä kävellään, kunnes saavutaan kuivalle betonoidulle joenuomalle. Tätä ennen on Y-muotoinen risteys "Calle Escudero", ja heti joen jälkeen nousevat portaat. Niitä pitkin ylös, ja tie mutkittelee huvila-alueen läpi kohti Torremuellen juna-asemaa. Hieman ennen asemaa rata ylitetään siltaa pitkin, ja jatketaan vasemmalla jyrkästi ylös nousevaa tietä "Camino de la Estacion". Hikisen nousun jälkeen käännös vasemmalle "Camino el Villardo" ja vasemmalla siintää todella yllättävä näky, mystisen näköinen linnarakennelma.


Castillo Monumento de Colomares
Castillo Monumento de Colomares ei ole suinkaan keskiaikainen linna, vaan se on rakennetty Kolumbuksen ja Amerikan löytämisen kunniaksi vuosina 1987-94. Linnassa ovat esillä mm. kiviset replikat Kolumbuksen laivoista Nina, Pinta ja Santa Maria. Näistä laivoista Santa Maria ei päässyt koskaan Amerikkaan saakka, koska se haaksirikkoutui kesken matkan jouluna 1492 Haitin pohjoispuolella. Valitettavasti saavumme paikalle juuri klo 13.30 kun linna alkaa viettää siestaa, joten tarkempi tutustuminen jää toiseen kertaan.


Matka jatkuu linnalta entistäkin jyrkemmin oikealle ylämäkeen "Avenida de los Botijos", ja välillä täytyy pysähtyä haukkaamaan henkeä sekä ihailemaan kauniita maisemia alas rannan suuntaan. Vielä yksi käännös "Calle Muerdago", ohitamme pienen luontopuiston "Parque rustico de Retamar" joka sekin jää myöhemmin tutustuttavaksi, koska tiibetiläinen stupakin uhkaa siirtyä kohta siestalle.


Retamar-puiston kyltti


Pieni kävely eteenpäin, ja saavumme tiibetiläiselle stupalle, "Stupa de la Iluminacion", "Valaistuksen Stupa". Tämä ei olekaan mikä tahansa pysti, vaan läntisen maailman suurin stupa, joka on 30 metriä korkea ja jossa on 100 neliömetriä tilaa meditoida. Stupa on andalusialaiseen tyylin valkoinen, kun itäiset stupat ovat usein kirkasvärisiä.


Stupa de la Iluminacion
Lopon Tchechu Rinpoche syntyi Bhutanin kuningaskunnassa Himalajalla, Intian ja Kiinan välissä vuonna 1918. Hän vietti suurimman osan elämästään Nepalissa ja häntä pidetään yhtenä aikamme buddhalaisen uskonnon mestareista. Myöhään 1980-luvulla hän alkoi suunnata katsettaan länteen päin. Hän opetti ja antoi ideoita tuhansille ihmisille ympäri maailman ja rakennutti kuusitoista stupaa Eurooppaan ja Venäjälle. Rinpochen viimeinen projekti oli Benalmadenassa sijaitseva Valaistuksen stupa, joka on läntisen maailman suurin stupa ja jota on aina luonnehdittu Rinpochen elämän mestariteokseksi. Benalmadenan stupa avattiin lokakuussa 2003. Stupassa on ohjattu mietiskely tiistaisin ja perjantaisin klo 18.30.


Valaistuksen stupa sisältä
Matka jatkuu kohti aivan stupan vieressä olevaa pientä, mutta siistiä ja hyvin hoidettua perhospuutarhaa. Nähtävillä on perhosia kaikissa eri vaiheissaan - munia, toukkia, kotiloita ja aikuisia perhosia. Toukan voisi halutessaan ostaa kotiinkin ja seurata sen metamorfoosia.




Perhospuutarhasta matka jatkuu kohti viehättävää Benalmadenan "yläkylää" Benalmadena Pueblo, jossa sijaitsevat monet paikkakunnan parhaista ravintoloista.


Benalmadena pueblo
Loppumatkan pääseekin laskettelemaan mukavasti alamäkeä Plaza de Espanalta Camino de Vinuetaa kohti Benalmadenan rantatietä.


Yhteenvedon paikka!


Kävelty: 2.4.2017


Varusteet: Kävellään etupäässä jalkakäytäviä pitkin, hyvät lenkkarit riittävät. Alkumatkasta uimamahdollisuus (uikkareilla ja ilman). Rannassa ja Pueblossa on baareja sekä ruokapaikkoja. Vesipullo mukaan.


Benalmadenen keskustasta lähdettäessä hyvä lähtöaika on viimeistään klo 10.30, jotta linnalle ehtii sen aukioloaikana.




Sopivasti numeroon 12 päättyvät talven 2016-17 patikkablogit, ensi talvena lisää!

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Aurinkorannikon patikkablogi 11: kukkaloistoa Mijasin rinteillä

Kesä saapuu kohisten Aurinkorannikolle. Päivälämpötilat lähentelevät 25 astetta, yölläkin on miellyttävästi lämpöä 15 asteen kieppeillä. Pilviset päivät alkavat käydä harvinaisiksi, ja sateita ei juurikaan ole odotettavissa. Lämpötilan nousu tarkoittaa samalla sitä, että vuorten etelärinteitä myötäilevät patikat alkavat käydä vähitellen tukalan kuumiksi. Nyt on hyvä hetki patikoida vielä etelärinteillä ja ihailla kukkaloistoa, joka on huhtikuun alussa parhaimmillaan!


Tämä patikka alkaa Mijasin kylästä, joka on lähinnä Aurinkorannikon rannan hälinää sijaitseva perinteinen andalusialaiskylä, vain non 20 minuutin ajomatkan päässä Fuengirolasta. Sijainti 400 metrin korkeudessa antaa melko miellyttävän ilmaston ympäri vuoden - pakkasia on talvella harvoin, ja kesällä hellettä on vähemmän kuin rannikolla. Kylän aitous on hieman kärsinyt päivittäisestä turistirynnäköstä, toisaalta siellä on ollut varaa kunnostaa koko kylä kauniiseen paraatikuntoon.




Kylän parkkihallin luota vievät portaat ylös keskusaukiolle, jossa hevoskärryt houkuttelevat turisteja kyytiin. Toiset portaat vievät sinisten ruukkujen koristamien talojen ohi San Sebastian-kadulle, ja kolmannet portaat ylös A-387 tielle. Siitä käännös vasempaan, ja patikan alkukohta lähtee tieltä oikealle ylös.


Vuorille katoaa salaperäisesti ihmisiä. Juan Antonion omaiset ovat kaivanneet läheistään jo vuodesta 2012 alken, jolloin ensimmäisen kerran kävelin tämän lenkin.




Polku nousee mutkitellen kohti karmeliittaluostaria "Ermita del Calvario". Polku on toiminut pyhiinvaellusreittinä, jonka aikana on ohitettu 14 ristiä. Kylän laajennuttua enää kuusi risteitä on jäljellä. Reilun sadan metrin nousun jälkeen saavutaan erakkoluostarille, joka paljasjalkaiset karmeliittamunkit käyttivät hiljentymispaikkana 1700-luvulla. Kivikkoista polkua käyttävät nyt monet iäkkäättkin kävelijät, ja nousun varrelle on ystävällisesti sijoitettu levähdyspenkkejä.






Karmeliittaluostarilta polu lähtee nousemaan jyrkästi mäkeä ylös. Haaraumassa seurataan kyltin "Ruta Cruz de la Mision" suuntaan punaisin täplin merkityä reittiä. Pian polulta löytyy yllättävä havainto joka saa myöhemmin selityksensä. Polun varrella on runsaasti marmorikiveä! Ne ovat peräisin hylätystä marmorilouhoksesta, jonne on vielä kävelymatkaa.





Maisemat marmorikaivokselle suunnattaessa paranevat entisestään. Viimeinen risti löytyy pienen valkoisen kivikupolin luota.






Pian ristikukkulan jälkeen saavutaan hylätylle marmorilouhokselle "Cantera del Barrio". Mijasin alue on aikanaan ollut merkittävä marmorin tuottaja. Kaivostoiminta antoi kylälle nimenkin "Mixa" "Kaivokset". Marmorin louhinta loppui kannattamattomana 1980-luvun alussa. Paikalle yritettiin rakentaa nuorisomajaa, mutta ilmeisesti nuoriso ei olisi viihtynyt näin syrjäisessä paikassa, ja nyt louhoksen rippeet katselevat surumielisinä kesken jäänyttä nuorisomajaa.




Kaivoksen jälkeen polku jatkaa nousuaan Mijasin vuoren etelärinnettä pitkin. Mielenkiintoinen muisto menneestä on kalkinpolttouuni. Kalkin poltto Mijasissa loppui samoihin aikoihin kuin marmorin louhintakin 80-luvulla. Turismin tuoma työ oli epäilemättä helpompaa kuin 820 lämpöastetta kolmen vuorokauden ajan vaativa kalkinpoltto.




Kuten blogin alussa totesin, vuoriston todellinen kukkasesonki ennen kuumaa kautta on juuri nyt. Tässä joitakin bongauksia:



Kartiosoihtua istutettiin kreikkalaisessa kulttuurissa hautausmaille, koska poismenneiden uskottiin käyttävän matkaeväinään niiden tärkkelyspitoisia juuria. Sitä en osaa sanoa onko Espanjassa ollut samanlaista perinnettä.





Kaitakistus kasvaa yleisenä Välimeren alueella sekä Euroopan että Afrikan puolella, myös Kanariansaarilla.

















Ruusukistus on kaitakistuksen punainen vastine.












Espartoheinän kuituja on käytetty mm. koreihin, köysiin ja paperiteollisuuteen. Sen kuiduista tehtiin mm. mattoja ja sandaaleita.




Karvapiikkivihma



































Ryytiolkikukka eli villikamomilla



































Tupsulaventelin haistaa paljon ennen kuin kasvin näkee!

































Pienet pinkit perhosorkideat jäävät halposti huomaamatta aluskasvillisuuden joukosta.































Villaneidonkieli








































Tässä vielä melkein kaikki samassa kuvassa!


Matka jatkuu vuoren rinnettä kulkevaa hyllyä pitkin, lännessä vuoristo siintää hienon punertavana.




Punaiselta reitiltä käännytään vihreälle reitille takaisin kohti Mijasia. Pitkä nousu vie retken lakipisteeseen noin 850 metrin korkeuteen, kasvillisuus muuttuu karummaksi, aurinko hohtaa kuumana. Matkaa voi lyhentää siirtymällä pari kilometriä (tiukka nousu, aikaa menee tähän tunti) punaisen ja vihreän reitin risteyksestä kulkevalle palolinjalle ja sieltä alas.




Laskeutuminen Mijasiin tapahtuu samaa kivikkoista rinnettä pitkin kuin patikalla 10. Jälleen maistuvat linja-autoaseman tapakset! Erikoisin on vähän joulutortun makua muistuttava munakoiso hunajan ja vuohenjuuston kanssa.




Yhteenvedon  paikka!


*****
Hieno patikka etenkin kevätkukinnan aikaan. Omat eväät tarvitaan ja vettä ainakin 1.5 litraa. Loppulasku vaatii taas varovaista jalkaa.


Kesti taukoineen 6.5 tuntia.


Huomattavaa:


Kannattaa sopia että kaverit maksavat tapakset ja itse pysäköinnin. Päivä parkkihallissa maksoi yhden euron!