Aurinkorannikon patikkablogi 37: Huimaava vaellus Ristikukkulalle

 Kävelty: 5.1. ja pienempi ympyrä myös 7.1. 2023

Yleiskuvaus: Tässä patikassa on kaksi rengasmaista reittiä, jotka mäen noustuaan voi kiertää molemmat tai sitten vain toisen niistä. Toinen reiteistä vie huimaavalle jyrkänteelle, jonka reunalle on pystytetty valkoinen risti. Toinen kiertää kukkulan, jonka reunalta löytyy todella vaikuttava luolasto. Jos molemmat reitit kiertää, käveltävää kertyy viitisentoista kilometriä. Reitti on kuvattu Aurinkorannikon uudessa patikkaoppaassa numerolla 6.

Tällä kertaa minulla oli myös retkiseuraa! Ensimmäisellä patikalla seurana on Duodecim-porukka Lissu, Hessu ja Helmi. Toisella reissulla retkikaverina Liisi. Ensimmäisen päivän sää oli pilvinen ja toisen täysin aurinkoinen, siksi kuvienkin tunnelma vaihtelee.

Reitti alkaa Aloran kylästä. Autoton saavuttaa sen myös paikallisjunalla, jonka päätepysäkki Alora on. Käveltävää asemalta kertyy kuitenkin patikan alkuun puolisentoista kilometriä. Autolla saapuva voi jättää auton kylän länsireunalla sijaitsevalle 3-tasoiselle parkkialueelle. On myös mahdollista ajaa auto ihan patikkapolun alkuun, mutta sieltä poispääsy onkin sitten haastavaa - siitä tarinaa blogin lopussa.

Reitille lähdettäessä kannattaa etsiä kartasta Calle la Vinuela, josta suunnistetaan kohti kolmea näkyvää radiomastoa. Vinuelalta käännytään betonikujalle länteen kyltti (Cima Monte Hacho). Korkealla oikealla luoteessa näkyy pian toisen ympyrälenkin päätepisteenä oleva risti. Vasemmalla aukeavat hienot näkymät Aloran kylään ja arabilinnoitukseen. Linnoitus on paljon paremmin säilynyt kuin edellisen blogin vastaava linnoitus Cartaman kaupungissa.

Tämä risti on retken toisen ympyrän päätepiste. Näyttäisi olevan lähellä - mutta ei ole.

Heti betonipolun alussa aukeaa hieno näkymä Aloraan ja arabilinnoitukselle.

Betonipolulta aukeaa hienoja näkymiä oliiviviljelmille. Aivan ensimmäisenä kevään merkkinä muutama mantelipuu kukkii jo ujosti - niiden sesonki on tammi-helmikuun vaihteessa. Kukinta vastaa komeudeltaan täysin kirsikkapuun kukintaa. Parhaimmillaan kukinta-aika voi kestää viikkojakin, mutta usein tälle vuodenajalle tyypilliset rajut vesisateet ja tuulet pudottavat kukat jättäen sesongin ehkä vain alle viikonkin mittaiseksi.

Olivipuut kylpevät aamuauringossa

Kevät koittaa, muutama mantelinkukka näkyy jo!

Autolla ajokelpoinen tie (tarkoitettu vain talojen asukkaille ja viljelyksille, ei vieraille) jatkuu, kunnes saavutaan talolle "Villa Vergara". Tästä tie erkanee oikealle patikkapolkuna. Tiellä oikealla on kivipaasi, jossa on kolme kylttiä.

Jos jotain selvää tästä otan, niin tässä ehkä kerskaillaan voittoisa taistelua maureja vastaan (se arabilinnoitus). Voi olla jotain muutakin...

Polkua ylös noustessa pitää vielä huomata oikealla rapakivestä muodostunut sfinksiltä näyttävä kivipatsas.

Luonnon oma sfinksi! Parin viikon kuluttua tästä saisi todella hienon kuvan, kun etualalla oleva mantelipuu kukkisi.

Polkua noustaan noin 40 minuuttia välillä loivasti ja välillä jyrkästi ylöspäin. Matkalla on yksi Y-risteys, josta viitoitettu polku vie hetkeksi oikealle alas laaksoon kaartaen, ei ruksilla merkittyä tietä ylös. Lopulta saavutaan usean tien risteykseen, jossa pitää tehdä valinta päivän jatkosta. Tie ristikukkulalle kaartaa jyrkästi oikealle. Luolamäelle suunnataan taas vasemmalle.

D-poppoo Lissu, JP ja Hessu valintojen edessä. Minne suunnata.

Tämän porukan valinta osuu pitkän kaavan mukaiseen retkeen, eli lähdetään ensin ristikukkulalle, ja sitten luolakierrokselle jos voimia riittää vielä. Luetaanpas taustalla näkyvä Lorcan runo:

Sobre el rostro del aljibe
se mecía la gitana.
Verde carne, pelo verde,
con ojos de fría plata.

Hmm. En tiedä onko runossa jotain tolkkua, mutta ei ainakaan Google kääntäjän käännöksessä.

Hetki pitää ihailla risteyksestä eteenpäin pohjoiseen näkyviä maisemia.

Tammikuiseksi maisemaksi ihan kiva.

Ristikukkulalle suunnatessa noin 500 metrin päässä risteyksestä kääntyy polku näköalapaikalle "Mirador hemiruta", jonka kärjessä nököttää kookas värikäs lyyra. Näköalapaikalla on näyttäviä kivimuodostelmia.

Kivipaadet ovat kuin El Torcal-puistosta minikoossa.

Vielä hymyilyttää!

Takaisin ajokelpoiselle tielle, jota pitkin kävelläänkin ristille asti. Maisema alas Aloran kaupunkiin on huimaavan hieno. Ihan ristille asti jyrkänteelle ei tee mieli mennä, vaan ihaillaan kauempaa.

Aloran risti, tällä kertaa takaapäin nähtynä.

Takaisin päin kävellessä on valittavana kaksi reittiä - joko kävelee takaisin tuttua ja turvallista tietä pitkin, tai sitten lähtee palailemaan vuoren rinnettä vasemmalta myötäpäivään  kiertävää kapeaa polkua. Se on tarkoitettu ainoastaan varmajalkaisille, pudotus kapealta polulta on ajoittain huima!

Täällä on syytä katsella jalkojaan eikä maisemia, eikä pysähdellä liikoja.

Matkalle osuu hienoja kivimuodostelmia, joita voi ihailla pulssin vähän tasaannuttua...

Tuolla jossain se polku kulkee!

Reitin toinen rengas alkaa samasta risteyksestä, josta lähdettiin suuntaamaan näköalapaikalle ja ristikukkulalle.

Nyt lähdetäänkin kiertämään kohti länttä helppokulkuista polkua pitkin Monte Redondon ympäri. Noin vartin kävelyn jälkeen saavutaan - näköalapaikalle! Sieltä matka jatkuu edelleen myötäpäivään kiertäen vuoren ympäri. Taas alkaa olla hiukan vaarallisen oloista.

Perille meni! "Pudota tyhjyyteen".

Patikkaopas kehuu kovasti merkitsemätöntä luolastoa, joka löytyy toisen rengasreitin loppupäästä. Ei millään meinaa löytyä, mutta sitten se onkin edessä! Seuraavalla reissulla luolasto tuntuu salaperäisesti kadonneen, ei löytynyt enää millään hakemisella.

Paikka on hyvin erikoinen, vehreä ja varjoisa, takuulla etsiskelyn arvoinen.

D-miehet tyytyväisinä näkemäänsä.

Tippukivet

Tammikuinen päivä alkaa kallistua kohti iltaa, ja on syytä suunnata alas kylälle ennen pimeän tuloa. Ensimmäisellä reissulla auto jätettiin turvallisesti kylän alatasanteen parkkipaikalle, mutta toisella piti tietysti ajaa perille polun alkuun saakka. Parkkipaikka löytyi kyllä, mutta suunnistaminen Aloran läpi takaisin autolla oli tuskaa -  auto kulki kapeita kujia peilit seiniä hipoen, ja kaiken kukkuraksi aivan liian iso pakettiauto oli lähtenyt yrittämään kylän läpi jumittuen kapealle kujalle. Eipä siinä muuta kuin peruuttelemaan koko kylän läpi takaisin. Itsellä ei ollut kovinkaan hauskaa auton ratissa, ja pakun kuljettajalla varmaan vielä vähemmän.

Yhteenveto:

Hieno reissu, kävelyä kertyi 15.5 km ja 24 000 askelta. Jos korkeat paikat yhtään ahdistavat, ei kannata pilata päiväänsä palaamalla ristikukkulalta vuoren jyrkänteen reunaa vaan tulla kiltisti takaisin helppokulkuista ajokelpoista tietä. Toisen rengasreitin luolat ovat vaikeat löytää, niille ei ole mitään viitoitusta. Todennäköisimmin niiden luokse päätyy, kun lähteekin kiertämään risteyksestä vuorta vastapäivään, silloin niiden pitäisi väkisinkin osua polun varrelle.