Aurinkorannikon patikkablogi 43: Usein se käytävä liukaskin lie

Kävelty: Sunnuntai 28.7.2024

Taso: Varsin haastava patikka, joka kulkee joen uomaa pitkin - ja liukasta on. Mahdollisuus loukata itsensä on varsin ilmeinen. Mutta samalla todella hauska retki! Matkaa taitetaan aika paljon uiden.

Varusteet: Uikkareiden ja auringolta suojaavan paidan lisäksi vesitiivis kotelo, johon saa tarvittaessa turvallisesti laitettua auton avaimen (kannattaa olla mekaaninen) ja kännykän. Vettä sietävät kengät, ja kypärää voi kyllä suositella. Muuta - kuten eväitä - on hankala kuljettaa, koska molempia käsiä tarvitaan koko ajan edetessä.

Tekoälyn näkemys aiheesta "Patikointi joessa Andalusiassa"

Vuoristossa kävely on Andalusiassa kesäkuumalla tukalaa, mutta onneksi on olemassa viileämpiäkin vaihtoehtoja retkeilyyn. Patikointi joen uimaa pitkin on mahdollista ainakin kahdessa paikassa, Rio Chillar -joella (blogi 27), ja Benahavisissa Guadalamina-joella, josta tämä blogi kertoo. Vesipatikat ovat hyvin suosittuja, ja ruuhkien välttämiseksi on hyvä valita retken ajankohdaksi mahdollisimman aikainen aamu keskellä viikkoa.

Niinpä sitten lähdetään Otson kanssa matkaan sunnuntaina puolelta päivin! 

Benahavisia rannan suunnasta autolla lähestyessä muutama kilometri ennen kylää tien oikealla puolella on suuri parkkipaikka, jonka luona on valkoinen kappeli (Ermita Virgen del Rosario). Parkkipaikalta on hyvät näkymät rotkoon, jonka pohjalla Guadalmina-joki kulkee. Tätä jokea pitkin patikoidaan.

Guadalmina-joen  suistoa

Ermitalta voi lähteä myös patikoimaan hyvää polkua alavirtaan, Se on sitten toinen reissu!

Retken päätepiste palatessa on joen ylittävä silta, joka kuitenkin tällä hetkellä on korjaustöiden vuoksi suljettu.

Parkkipaikalta lähdetään suuntaamaan ylävirtaan kohti Benahavisin kylää. Autotien vieressä kulkee hyvä ja turvallinen kävely / pyörätie. Matkalla voi kurkkia rotkon pohjalle Guadalmina-joelle ja seurata retkeilijöiden etenemistä.

Benahavisin suuntaan vievältä tieltä voi hyvin katsella rotkon pohjalla joessa kulkevien matkan edistymistä.

Noin 1,5 km kävelyn jälkeen joen reunustaa kulkeva tie tekee mutkan vasemmalle. Samalla kohdalla oikealle avautuu portti, josta kävellään sisään ja laskeudutaan alas joelle.

Patikan alkuloikka

Suosituin tapa avata retki on loikata kuvassa vasemmalla näkyvältä kiveltä syvänteeseen, jonka syvyys kyllä hyvin riittää hyppäämiselle. Vaihtoehtoinen, mutta ei välttämättä turvallisempi tapa on laskeutua jokeen kiven vasemmalta puolelta eräänlaista kivistä vesiliukumäkeä pitkin. Olen ymmärtänyt, että jonkinlaiset portaatkin jokeen olisi, mutta en ole onnistunut sellaisia löytämään.

Hyppyyn valmistautumista. Otso on siis tietysti kuvassa ylhäällä - nähtyään kuvan tosin tuumasi tulleensa mukaan varmaan vahingossa :-)

Tässä vielä tyylinäyte

Sitten voi märkä reissu alkaa! Alkumatkasta edetään enimmäkseen kävellen joenpohjaa pitkin, uimataipaleita on muutamia. Ei tosiaan olla ainoita, mutta koko matka etenee kaikkien osalta hyväntuulisesti ja hyvässä järjestyksessä. Apua tarjotaan auliisti liukastelijoille, tai jos joku loikka muuten hirvittää. Porukka on varsin nuorta, eikä tällaisia eläkeikää lähestyviä pappoja muita näy maisemissa. Syykin siihen on aika selvä - joen pohja on todella liukas ja hankala käveltävä. Oikeastaan aina, kun luulee olevansa tasaisella pohjalla, jalka lipsahtaa sammaleiseen kiveen, ja loiskista vaan. Ei ihme, että järjestetyillä ja opastetuilla retkillä liivit ja kypärä ovat pakollisia varusteita. Tämä on ihan erilainen retki kuin Chillar-joen patikka, jossa kävellään turvallisesti tasaista joenpohjaa pitkin, ja matkalle osuu vain muutama uimakelpoinen lammikko.

Kosteaa puuhaa.

Retkiselfie

Matkan edetessä joki putoaa näyttävään kanjoniin, ja matkaa voi taittaa siitä eteenpäin valtaosin uiden. Tässä kohdassa tapahtuu kuvauksen kannalta harmillinen juttu, nimittäin vesitiiviin pussukkani vetoketjun vedin katkeaa, ja pussi on sitten loppumatkan kiinni, eikä kännykkää saa esiin kuvaamista varten. Onneksi vetoketju hajosi niin, että pussi oli kunnolla kiinni.

Aivan retken lopussa onkin sitten yllätys. Matka katkeaa jonkinlaiseen patoon, jonka päälle kiivetään käsivoimin, ja sieltä matka jatkuu kivistä liukumäkeä pitkin pitäen köydestä kiinni, jottei vauhti kiihdy liian kovaksi viimeiseen lampeen syöksyessä. Köysi on liukas nailonköysi, ja tekniikka on vähän hakusessa - onnistun vähän venäyttämään olkapäätäni, kun pidän liian pitkään köydestä kiinni enkä saa otetta irti ajoissa, ja hiertymiä tulee kämmeneen runsaasti. No, nämä vaivat menevät muutamassa päivässä ohi.

Onnittelen kuitenkin itseäni siitä, että sain itseni kammettua omin voimin muiden avustamatta padon päälle, ja jonkin verran aplodejakin tulee nuorisolta. Kaikki ovat edelleen vankkumattoman hyväntuulisia, vaikka jono padon päälle on pitkä (seisomme vedessä puolisen tuntia vuoroamme odottaen) eikä minkäänlaisesta jonotusjärjestyksestä ole tietoakaan. Ne menevät ilmeisesti ensin, joilla on kiirettä.

Loppureissu onkin sitten rauhallista uintia, kunnes tullaan pienelle hiekkarannalle joen päässä. Rannalle on mahdollista myös laskeutua suoraan Ermitan luota uintireissulle, jos vesipatikka ei huvita.

Loppuliuku

Yhteenveto: yllättävänkin haastava retki, mutta samalla superhauska. Noin 1500 metrin matkaan kului aikaa 2.5 tuntia!

Aurinkorannikon patikkablogi 42: Lintukosteikko lentokentän kupeessa

 Kävelty: 20.7.2024

Taso: miellyttävä, helppo kävely tasaista polkua pitkin. Sopii myös kuuman kesäpäivän retkeilyyn. Uintimahdollisuus.

Tekoälyn näkemys Aurinkorannikolla patikoinnista

Andalusian vuoristossa on runsaasti kauniita luonnonpuistoja, mutta tiiviisti rakennetulla rantakaistaleella luonnontilaiset alueet ovat todella harvassa. Mukava poikkeus tästä on Guadalhorce-joen suisto, joka on aivan Malagan lentokentän kupeessa. Huolimatta keskeisestä sijainnistaan urbaanien rakennelmien ympärillä tämä paikka on miellyttävä keidas retkeilylle ja lintujen tarkkailulle. Harvat tuntevat paikan, ja retkeilijöille on aina hyvin tilaa alueen poluilla.

Vuonna 1989 perustettu luonnonsuojelualue on tärkeä levähdyspaikka monille linnuille ennen lentoa Välimeren yli suuntaan tai toiseen. Aluetta on hiljattain konservoitu vesiväylien kunnostuksella, ja samalla kosteikko on aidattu kulkijoilta, joiden on sallittua käyttää vain alueen polkuja. Lintuja voi tarkkailla erillisistä havaintopaikoista. Alueen ympäri kiertävä tasainen hyväpohjainen polku on 4-6 km pitkä reittivalinnasta riippuen, ja puolivälissä on miellyttävä pitkä hiekkaranta, joka mahdollistaa virkistävän pulahduksen kuumana päivänä. Lintujen tarkkailun kannalta aamu ja aamupäivä ovat otollisinta aikaa retkeilylle.

Luonnonpuiston alueen ympäristössä kulkee paljon pyöräilyreittejä, mutta pyöräily itse alueella on kielletty. Autolla Benalmadenan suunnasta tullessa ajetaan moottoritieltä pois lentokentän risteyksestä, seuraavassa liittymässä pidetään vasen kaista, kiertoliittymässä käännytään oikealle Manuel Curros Enriquez-kadulle ja heti seuraavassa liittymässä vasemmalle Guadalhorce-kadulle. Loppupäästä yksisuuntaisen Guadalhorce-kadun varrelta löytyy hyvin pysäköintipaikkoja.

Matka jatkuu tästä kävellen eteenpäin Guadalhorce-joen törmälle, joen penkkaa seurataan vasemmalle kääntyen, kunnes tullaan  joen ylittävälle sillalle. Tästä noin 200 metriä eteenpäin on luonnonpuiston raja ja opastaulu. Matkaan lähdetään poikani Otson ja Duodecimin työkaveri Lissun kanssa. Keli on miellyttävän pilvinen ja vilpoisa ollakseen keskellä kuuminta kesäkautta.

Opastauluun on merkitty alueen ympäri kiertävä luontopolku. Tarkempi esite alueesta on luettavissa osoitteessa 374910e5-dc82-8754-4ac3-9a8886c39854 (juntadeandalucia.es)

Itse luonnonsuojelualue on erikoinen yhdistelmä luonnonrauhaa ja kauniita saarekkeita, ympäristössä kuitenkin kohoaa korkeita rakennuksia, moottoritie surisee ja lentokoneet pörisevät muutaman minuutin välein alueen yli nousukiidossa. Ympäröivä jokialue kiehtoo kuitenkin pauloihinsa, ja rakennetun ympäristön aiheuttama melu unohtuu nopeasti. Kuvat puhukoot puolestaan.

Alueella on useita lintujentarkkailurakennuksia. Tässä niistä yksi!

Lintujen tarkkailijat tauolla

Pian polku saapuu meren rantaan. Tästä reitti kääntyy oikealle kulkien rantaviivaa pitkin viitisen sataa metriä. Vartioimaton, luonnontilainen ranta on mainio pulahduspaikka. Kosteikkoa reunustava aita vaikuttaa olevan epävirallinen nudístialue.

Rannalla on hyvin tilaa uintiin ja auringonottoon.

Noin 500 metrin kohdalla kosteikkoa reunustava aita päättyy, ja tästä lähdetään suuntaamaan sisämaahan ja lentokentälle päin. Tästä eteenpäin rannalla on enemmän porukkaa, ja meno perhehenkisempää kuin alkupäässä. Pian näkyy oikealla lintujen tarkkailupiste, joka on aina ollut paras paikka tehdä havaintoja. Nytkin näkyy monenlaista kiinnostavaa! Järjestelmäkamera kunnon zoomilla olisi tässä ehdoton, ja kiikarit hyvä lisävaruste. Muihin havaintoihin kuuluu mm. lokkeja ja nokikanoja.

Flamingoja

Pitkäjalka

Paluumatkalla pilvirintama alkaa äkillisesti väistyä alueen päältä avaten jännittävän näkymän.

Ainahan kuvat eivät voi onnistua, mutta tämä lintukuva on saanut paljon myönteistä huomiota Facebookin Paskat luontokuvat -sivustolla!

Aurinkorannikon patikkablogi 41: Monen mäen kautta viinitilalle

Kävelty: 22.4.2024

Kesto: 4-5 tuntia

Cártaman kaupungista alkava reitti on pääosin betonipäällysteinen ja helppokulkuinen, mutta pitkiä mäkiä on runsaasti. Kovapohjainen tie ei ole välttämättä jaloille se kaikkein ystävällisin. Reitti on kuvattu Aurinkorannikon uudessa patikkaoppaassa,  mutta toisin kuin oppaassa, kävelemme tämän vastapäivään, ja vanhalta arabilinnoitukselta siirrymme jyrkälle ja lisäkilometrejä tuovalle "oikopolulle". Matkaseurana ovat Lissu ja Hessu Duodecimista.

Cártamaan pääsee helposti Malagasta bussillakin, mutta parkkeeraamme auton keskustaan - kapealle kadulle, pitää vaan toivoa, että kukaan ei yritä päästä jollain Hummerilla ohi. Ei onnistuisi. Lähtöruutuna on Calle Puerto, joka vie reitin alkuun betonikujalle.

Aamuinen Cártama kylpee auringonvalossa

Betonikuja nousee jyrkästi vuoren rinnettä kiemurrellen ylöspäin. Vasemmalle jää arabilinnan raunio, joka on mukava tutustumis- ja eväskohde palatessa - jos voimia on jäljellä.

Cártaman arabilinnan raunio on mukava piknik-kohde, ja sinne voi hyvin tehdä omankin retkensä.

Noin 700 metrin matkan jälkeen tullaan tienristeykseen, johon palataan reitin lopussa. Tästä voi lähteä kävelemään vasemmalle itään, mutta päädymme kyltin houkuttelemana etelään vievälle tielle. 

Tänne tietysti lähdetään!

Tie mutkittelee kaakkoon päin kauniissa nummimaisemassa. 

Päivä alkaa lämmetä, ja juomatauot puiden varjossa ovat tarpeen. Aika vilkasta keskustelua käydään, onko valittu reitti oikea, ja minne mahdammekaan päätyä.

Viljelysten halki kuljetaan reitin eteläisimpään kohtaan, ja päätieltä käännytään vasemmalle 1300-luvulla rakennetulle arabivartiotornille Torre Musulmana de Torrealqueria. Tämä nähtävyys on hiljattain restauroitu.

Torre Musulmana de Torrealqueria.

Tornista annettiin aikoinaan päivisin savumerkkejä ja öisin tulimerkkejä alueen ympäröiville torneille varoittamaan Kastilian kuningaskunnan joukkojen lähestymisestä. Tornin kupeessa ovat myös Mollinan kreivin maalaistalon rauniot (kuvan kolme ikkunaa). Vuonna 1831 kenraali Jose Maria Torrijos joukkoineen kapinoi täällä kuningas Fernando VII:n yksivaltaa vastaan. He pakenivat tänne Mollinan kartanoon, josta heidät kuitenkin löydettiin, ja huonostihan siinä sitten kävi.

Tästä olisi mahdollista palata takaisin n. 300 metriä päätielle ja jatkaa matkaa eteenpäin. Oikealle olisi jäänyt Torrealqueran pieni kylä, jossa on baari (auki aamusta iltaan paitsi maanantaisin) sekä marokkolainen ravintola (auki lauantaisin ja sunnuntaisin 14-17 sekä iltaisin). Päätämme kuitenkin jatkaa raunion ohittavaa tietä kohti pohjoista. Valinta on aika mäkinen...

Tämä on oivaa seutua kaktusten kasvattamiselle, mutta mitähän niillä tehdään...

Loputtoman tuntuisen kipuamisen jälkeen tulleen harjanteelle, josta erkanee polku oikealle itään.

Pahimmat mäet on nyt noustu. Tästä itään.

Maisemat hivelevät silmää, ja maastokin on miellyttävän tasaista.

Sitten saavutaankin viinitilalle, Bodega Sanchez-Rosado. Täällä viljellään viiniköynnöksiä: Tempranillo, Carnacha, Merlot, Cabernet Sauvignon, Syrah. Viinit kypsytetään tammitynnyreissä, mistä niiden pitäisi saada hyvä aromi. Paikalla on iloisesti puliseva seurue viiniä maistelevia rouvia, jotka eivät taatusti ole itse kävelleet paikalle (eikä pois). Meidät otetaan kuitenkin ystävällisesti vastaan, ja päädymme ostamaan pullot puna-, rose- ja valkoviiniä. Vielä ovat maistamatta, mutta kesällä sitten...

Viinitila-selfie!

Matka jatkuu pohjoiseen takaisin kohti Cártaman kaupunkia. Vahtikoirat räksyttävät vihaisesti aitojen takana. Välillä käy mielessä, mitähän tapahtuisi, jos aidassa olisi reikä - tulisivatko koirat ulos omalta reviiriltään ja hyökkäisivät kimppuun. Yhdestä ikävästä tapauksesta olen lukenut, jossa irti päässeet vahtikoirat raatelivat vaeltajan kuoliaaksi. Niin mukavaa kuin retkeily onkin, siinä on omat riskinsä. Suomalainen vaeltaja oli huhtikuussa pudonnut Marbellan lähettyvillä rotkoon ja menehtynyt.

Mutta sitten mukavampiin ajatuksiin. Jyrkän alamäen jälkeen tullaan risteykseen, josta voi laskeutua kylään. Päätämme kuitenkin tehdä vielä yhden nousun ja kiivetä reitin alun risteykseen. Sieltä lähtee puinen polku kappelille Ermita de Nuestra de Senora de los Remedios. Täältä tehdään vuosittain juhlava kulkue alas kaupunkiin, juhlistetaan kaupunkia 1500-luvulla vaivanneen ruttoepidemian päättymistä.

Käy hyvä onni, kappeli on auki siivouksen vuoksi ja pääsemme kurkistamaan sisään.

Tästä olisi mahdollista kiivetä vielä alkumatkan arabilinnalle, mutta kävelty matka alkaa jo painaa jaloissa, eivätkä rinkassa kulkevat viinipullotkaan kevennä kulkua. Päädymme laskeutumaan takaisin kaupunkiin polkua, jota reunustaa seudun historiasta kertovat kuvitetut taulut.

Eräänlaisia sarjakuvia voi lueskella kaupunkiin johtavalla mukulakivisellä polulla, jos kielitaito riittää.

Matka päättyy kaupungin keskustassa olevalla arkeologiselle kaivaukselle, jossa muinaisen kaupungin jäännöksiä kaivetaan esiin. Autokin löytyy kaikki osat tallella!

Mukava joskin aika raskas reissu. Huhtikuun lopussa Aurinkorannikon patikkasesonki loppuu kuumuuden vuoksi, lukuun ottamatta muutamia varjoisia pohjoisrinteitä tai joen pohjia kulkevia reittejä. Vielä polttelisi sellaiselle lähteä kesän tullen!

Aurinkorannikon patikkablogi 40: Kivenveistäjän polkua pitkin vuorelle, metsäpolkua takaisin.

Kävelty: 12.4.2024

Kesto: 4-5 tuntia

Huhtikuu on parasta patikointiaikaa Andalusiassa. Sää ei ole vielä ehtinyt tulla liian lämpimäksi, päivät  ovat pitkään valoisia, vuorten kukkaloisto on talven jäljiltä parhaimmillaan. On siis pitkästä aikaa hyvä hetki lähteä uudelle polulle! Tämä reitti on alkuosaltaan kuvattu Pentti Korpelan kirjassa Vamos! Aurinkorannikon uusi patikkaopas (reitti 16). Loppuosa menee reitiltä eksymisen johdosta improvisoidusti.

Uusi patikkaopas on tehty sitä silmälläpitäen, että reitit voi saavuttaa julkista liikennettä käyttäen. Tämänkin reitin alkupään lähistölle kyllä pääsee bussilla, Alhaurin de la Torren kylään, mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että autolla tulo polun alkupäähän säästää huomattavasti aikaa ja vaivaa.

Polun alku on ampumaradan (Club de Tiro de Jarapalos) portin suulla. Auto kannattaa jättää ampumaradan portille kyltin Jarapalos luokse. Matkaan on hyvä lähteä ennen aamukymmentä tai maanantaina, jolloin rata on suljettu. Polulle lähtö ampumaradan paukkeessa ei ole kaikkein kivoin tapa aloittaa luontokävelyä. Toinen syy pyrkiä aikaiseen starttiin on se, että polun alkupää on miellyttävän varjoisa pitkään aamulla - kuumana, aurinkoisena päivänä tämä säästää vettä ja voimia.

Portilta suunnataan metsätietä 200 metriä pohjoiseen. Tullaan Y-risteykseen, jossa on kyltti Sendero Presediaros 4 km. Tämä polku on osa koko Malagan maakunnan kiertävää 650 km pitkää patikointireittiä GR-249, Gran senda de Malaga. Koko reitin ympärikävely (useammassa erässä, toki) on suunnitteilla eläkepäivien koitettua jos kunto sallii... mutta se on sitten toinen tarina.

Reitin alussa on muistopaasi, joka on omistettu Juan Lopes de Perezille. Tekstin mukaan hän oli ahkera lenkkeilijä ja maastojen säilyttämisen puolustaja.

Risteyksessä on myös reitin opastaulu. Andalusiassa on viime vuosina panostettu paljon vaellusreittien kunnostamiseen, ja aikaisemmin vaikeasti löydettävät reitit ovat saaneet hienot opastaulut ja selkeät maastomerkinnät.

Kävellään 120 metriä pohjoiseen, ja tullaan toisen Y-risteyksen luokse. Nyt Sendero Presediaros kaartaa oikealle, mutta  mutta tämä reitti kaartaa vasemmalle ampumaradan aidan vierustaa pitkin kyltin Urb. Pinos de Alhaurin osoittamaan suuntaan "Kivenveistäjän polku". Sendero Presediaros, "Vankien polku" on paluupolku. Nimensä se on saanut siitä, että vapausrangaistusta kärsivät vangit ovat kunnostaneet polun osana työkomennustaan.

Nyt lähdetään kuitenkin kävelemään Kivenveistäjän polkua pitkin ylös mäntymetsään.

Polku erkanee ampumaradasta, ja nousee loivana ja helppokulkuisena. Kaukana kukkulalla (kuvassa keskellä) on linnamainen rakennus, joka kuvassa näkyy huonosti.

Pian polku tulee saapuu kuivuneen joenuoman (Arroyo de la Brena) luokse. Lenkkeilyreitti vie joenuoman poikki ja jatkuu yläsuuntaan houkuttelevan pehmeäpohjaisena, mutta nyt käännytäänkin oikealle ja aletaan seurata joen uomaa.

Joen uoma on kivikkoinen, mutta suuren osan aikaa aika helppokulkuinen...

Välillä on kuitenkin vähän haastetta.

Noin 30 minuutin kohdalla matkalle jää massiivinen kivenjärkäle.

Jokiuoman varrella on nähtävissä monenlaista kasvillisuutta, joka on viime viikkojen sateiden jälkeen virkeässä kunnossa.

Tupsulaventeli

Noin tunnin vaelluksen jälkeen polku risteää jeeppiuran yli. Heti uran jälkeen oikealla on vesisäiliö, jonka sileä reuna on hyvä paikka ensimmäiselle eväs- ja juomatauolle. Matka jatkuu eteenpäin noin 500 metriä, käännytään Y-risteyksessä oikealle. Tässä vaiheessa hylätään aika huonosti tunnistettavaksi muuttunut joenuoma, ja aletaan kiivetä osin kivistä, osin hiekkaista jyrkkenevää polkua polkua vuoren rinnettä ylös kohti kattilalaaksoa. Tässä vaiheessa viimeinenkin aamun viileys on kaikonnut, ja aurinko alkaa kurkistella vuoren takaa. On korkea aika riisua villapaita, eikä sitä tarvita enää loppumatkasta!

Maasto muuttuu ylöspäin kiivetessä karummaksi, ja kasvillisuus vaihtuu.

Polkua ylöspäin kiivetessä paljastuu myös kuumenevan ja kuivuvan ilmaston aiheuttama vitsaus, laajan metsäpalon jäljet. 

Koko loppumatkan ajan metsä on kärsinyt enemmän tai vähemmän palotuhoista.

Paloilla on toki myös toinen puolensa, sillä jo useamman vuoden vanhalla paloalueella aluskasvillisuus on aivan poikkeuksellisen vivahteikasta ja runsasta. Kimalaiset ja muut pölyttäjät pörräävät kaikkialla.

Jotkut puut ovat selvinneetkin palosta - tämä  aivan karrelle palanut viuhkapalmu on alkanut kasvattaa uusia oksia.

Mäkeä kiivetään edelleen ylöspäin - maisema muuttuu karummaksi, ja ilma alkaa 700 metrin kohdalla tuntua taas miellyttävän viileältä. Saavutaan erikoiseen paikkaan, satoja tai kenties tuhansia vuosia vanhan kiviveistämön raunioille. 

Korkealla vuorella on ikivanhan kiviveistämön jäänteet.

Veistämön luona on myös varsin erikoinen näky - polun varressa lojuu vanha pylväs, jossa on vielä tallella vaalean sinistä väriä. Pylvään luona on hienosti hakattuja suorakulmaisia kiviä. Mikähän niiden tehtävä on ollut...

Vanha pylväs on jäänyt muistoksi menneestä.

Polku jatkuu edelleen ylöspäin vuorta. Kasvillisuus alkaa loppua, ja polkua reunustavat erikoiset kivimuodostelmat.

Vaeltajaa suojaa kivinen enkeli! Tämä enkeli taisi tosin olla pahat mielessä, sillä jossain kohti polkua olisi pitänyt nähdä maassa kivistä rakennettu nuoli ja kääntyä polulta sillä kohdalla. Nuoli jäi ilmeisesti huomaamatta tai oli kadonnut, sillä polku alkoi kaartaa takaisin etelään tulosuuntaa kohti liian aikaisin.

Kivienkelin olisi pitänyt opastaa kulkijaa, mutta nyt se taisikin olla eksyttämässä.

Alaspäin taipuessaan polku kulkee nummimaisen aukean läpi, kukkaloisto on todella hieno.

Vehreää on!

Monenlaisia värejä löytyy aluskasvillisuudesta.

Kapea hiekkapolku suuntautuu nyt mäntymetsän halki. Suunta vaikuttaa oikealta, mutta kartalla en ole ollenkaan. Paikoitellen laskut ovat aika jyrkkiä eivätkä polville kaikkein miellyttävimpiä.

Metsäpalon merkit ovat edelleen näkyvissä.

Alas laskeutuva rinne tarjoaa hienoja näkymiä.

Paratiisiin on myös luikerrellut käärme - ikävän piikikäs kasvi, espanjankultaohdake reunustaa paikoin polkua. Saa tosiaan varoa, etteivät kädet naarmuunnu aivan verille. Onneksi tuli laitettua melkein täysipitkät retkeilyhousut ja korkeavartiset vaelluskengät jalkaan, muuten olisivat sääret olleet aivan verillä!

Espanjankultaohdake ei ole kiva matkatuttavuus. 

Lopulta spontaanisti löytynyt metsäpolku yhdistyy vankien polkuun, joka olisi ollut alkuperäinen paluutie.

Alkuperäinen paluutie olisi ollut näinkin helppokulkuinen.

Ampumaradan pauke alkaa kuulua, joten ensimmäinen uusi vaellusreitti lähes vuoteen alkaa olla päätöksessään! Kivaa oli, täytyy taas alkaa etsiskellä uusia reittejä ja seikkailuja!