Aurinkorannikon patikkablogi 30 - aurinkoa ja ruskaa Sierra Nevadassa

Sierra Nevada (suomeksi "lumen peittämä vuorijono") sijaitsee aivan Granadan kaupungin läheisyydessä ja noin 1.5 tunnin automatkan päässä Aurinkorannikolta. On jo useamman vuoden ajan tuntunut mielenkiintoiselta talvi-idealta lähteä kokeilemaan sinne vaikka murtomaahiihtoa aikana, jolloin Helsingistä ei välttämättä pääse minkään ladun ääreen samassa ajassa...

Nyt marraskuussa hiihtoladut eivät kuitenkaan ole vielä kunnossa, joten suunnitelmissa on patikoida lumirajan alapuolella, kun ylempänä lumi tekee jo kävelyn mahdottomaksi. Valitsen tukikohdaksi pienen Cumbres Verdes "vihreät kukkulat" -kylän alle puolen tunnin ajomatkan päässä Granadasta. Piskuinen kylä ei ole palveluilla pilattu, siellä on muutama hotelli ja kolme ravintolaa, ja hotelleistakin osa on kiinni marraskuussa, joka on selkeästi off-season kautta. "Apartamentos Turisticos" pitää kuitenkin ovensa auki kaikkein hiljaisimpaankin aikaan.

Matka ei mene ihan putkeen, kun olen laittanut navigaattorin osoitteeksi hotellin katuosoitteen Granadan kaupungissa ja päädyn lähes 40 kilometrin päähän Cumbres Verdesistä. Oikea kaupunki olisikin ollut Zubia! No, eipä se mitään, lopulta oikea paikka löytyy ja ylimääräiset tarvikkeet saa jätettyä uinailevaan hotelliin. Isäntä on ystävällinen, mutta espanjan kielellä pitää pärjätä.

Ensimmäiselle päivälle suunniteltu patikka mukailee kirjan "Richard Hartley: Walking and Trekking in Sierra Nevada" patikkaa numero 15, Boca de la Pesca, "Kalan suu". Osoittautuu, että aika lailla muuntelemallani matkalla yhdistyy mielenkiintoisella tavalla neljä aivan erilaista maastoa ja sielunmaisemaa.

Aloitan patikan kylältä enkä oppaan aloituspaikalta parkkipaikka "Collado Seville" (sieltä lähtee seuraava patikka). Mäki ylös, oikealle jää ravintola "La Guitarra", hiekkatietä alas. Sää on hivelevän kaunis ja lämpötila kolmisen astetta plussan puolella.

Mäki kannattaa kävellä alas autotietä pitkin, vasemmalle jää ilmeisen suosittu ravintola "a Fuente del Hervidero" jossa kannattaa piipahtaa lounaalla, jos eväät ovat niukat (kylässä ei ole yhtään kauppaa). Fuenten jälkeen aukeaa ensimmäinen hieno näkymä ruskaiseen maisemaan ja lumen peittämiin vuoriin yli 3 km korkeudessa.

Saavutaan "Collado Seville" parkkipaikalle. Vilpoisella kelillä retkipöydillä on hyvin tilaa syödä lounaseväitä...

Patikan ensimmäinen osa alkaa EU-kunnostetulla 840 metrin mittaisella stradalla, joka vie näköalapaikalle. Vähän tylsän näköisen alun ei kannata antaa hämätä, maisemat alas rotkoon ja ylös vuorille ovat hienot.

Aika suoraviivaisen näköistä...

Näköalapaikalle "Mirador" saapuessa maisemat kuitenkin vakuuttavat.

Pian näköalapaikan jälkeen tie vie jännittävän hiidenkiven luokse.

Tämän jälkeen retki vie "Kalansuu" kukkulan luokse ja maisemat vaan paranevat. Nimi tulee siitä, että paikallisten mielestä muodostelma näyttää pohjoisesta katsottuna aivan kalan suulta. No jaa...

Maisema Kalansuu-kukkulalta

No joo, tässä on pakko ottaa selfie... auringosta huolimatta keli on varsin vilpoinen.

Kalansuu-selfie

Pian kalansuun jälkeen patikkaopas kehottaa kääntymään takaisin alas laaksolle vievää polkua, mutta sään ollessa näin hyvä päätän jatkaa matkaa ja kiertää mäen, joka on samalla koko Sierran länsireuna.

Tästä alkaa samalla patikan toinen osa, joka on leppoisaa kävelyä mäntymetsässä ja paahteisella etelärinteellä. Saavutaan kastelukanavalle, mutta tästä en käänny alas vaan jatkan polkua pitkin tuoksuvan mäntymetsän läpi. Metsän loputtua merkitty polku loppuu, ja käännyn alas mäkeä polkua pitkin jonka oikeaa puolta reunustaa luonnonpuiston reuna ja vasemmalla on hieno näkymä laaksoon, joskin lanka-aidan takaa. Keskitalven ilo on, että etelään aukeavalle rinteelle aurinko paistaa suorastaan kuumasti, voi avata takkia ja poistaa pipon.

Alas mäkeä kulkee selkeä polku auringon lämmittäessä. Lasku on aika pitkä ja jyrkkä, eikä välttämättä hyvä valinta jos on polvivaivaa. Lopulta tullaan kuitenkin asvaltoidulle levikkeelle, jossa on jälleen retkipöytiä.

Nyt alkaakin pohdinta, miten matkaa kannattaisi jatkaa, kun oppaan reitiltä olen jo kilometrejä syrjässä. Yllättäen Google Maps tulee tässä apuun ja näyttää pienimmätkin polut koossa, jota katsomalla voisi kuvitella kulkevansa moottoritien reunaa.

On helppo valita tie takaisin kylälle, se kääntyy vasemmalle jonkinlaisen Riemukaaren alta.

Riemukaari tämäkin

Alkaa patikan kolmas osa, joka on vaellusta pitkin ruskan valtaamia villiintyneitä oliiviviljelmiä. Pellolle käännytään oikealle pari sataa metriä Riemukaaren jälkeen, risteys jää helposti havaitsematta.

Polku johtaa edelleen ylös kohti kukkulaa - ja jälleen saavutaan eväspöytien luokse. Nyt taaksepäin katsoessa opastaulu näyttää, miltä kalansuun tulisi näyttää - en kyllä näe...

Siis mikä ihmeen kalansuu...

Vielä on jäljellä retken neljäs osa. Vasemmalle vievää tietä mennään muutama sata metriä eteenpäin ja käännytään kylään vievälle polulle, joka muistuttaa epäilyttävästi Luukin luontopolkuja. Sieniäkin ponnistaa maasta, lajit jäävät kyllä tunnistamatta.

Vähän kuin suomalaisessa sekametsässä kävelisi. No, männyt ovat kyllä eri näköisiä.

Yhteenveto: erittäin hauska ja suhteellisen kevyt retki, jossa tunnelmat vaihtelevat arktisesta viimasta helteiseen etelärinteeseen, umpeen kasvaneeseen peltoon ja Luukkaan luontopolkuun. Paljon eväspaikkoja. "La Fuente de Hervidero" ravintolassa voi syödä lähtiessä tai palatessa, mutta sinne mennessä paluumatkalla ei aliteta Riemukaarta vaan käännytään risteyksestä sen kohdalla oikealle.

Kylän iltaelämä on aika vaatimatonta. La Guitarra (sen ohi menin alussa) on kiinni, mutta valaisemattoman kadun päässä on toinen ravintola, minne saapumiseni antoi varmaan ihmettelyn aihetta loppuvuodeksi. Tupakka sauhuaa korttipeliseurueessa (tupakointi kielletty) ja koirat käyvät kärkkymässä makupaloja kana-ateriastani (koirilta pääsy kielletty). Varsin paikallista! Sitten onkin hyvä alkaa levätä ja varustautua huomisen retkeen, joka on vaatimustasoltaan selvästi haastavampi.

Aurinkorannikon patikkablogi 29 - Finca el Cortijillo

Joskus on mukava valita patikkaretkille "tukikohta" oman kodin ulkopuolelta. Tällä kertaa valinta onnistui täydellisesti! Pienessä Canillas de Albaidan kylässä aivan luonnonpuiston "Sierras de Tejeda, Almijara y Alhama" kupeessa sijaitsee suomalaisen pariskunnan pitämä pieni majatalo "Finca el Cortijillo" www.cortijillohotel.com. Paikka tarjoaa täydelliset puitteet retkeilylle ja  miellyttävälle lomanvietolle kauniissa vuoristomaisemissa.

Majatalossa on viisi eri värimaailmoilla sisustettua huonetta: "Oliivi", "Laventeli", "Appelsiini", "Sitruuna" ja "Viinirypäle". Retkeilijä saa majapaikasta kartat ja reittiopastuksen, päivän kaikki ateriat tarvittaessa. Kokonaisuuden kruunaa suomalainen sauna ja iltauinti uima-altaassa, joka aukeaa vuoristoon ja Välimerelle. Annetaanpa kuvien puhua puolestaan.

Vuoren rinteellä sijaitseva finca on remontoitu täyden palvelun majataloksi.

Majoitushuone "Sitruuna"

Talon kookas mutta rauhallinen ja ystävällinen Topi-koira pitää huolta vieraiden turvallisuudesta.

Ensimmäisen päivän kävely lähtee Canillas de Albaidan kylästä ja kiertää laakson siitä pohjoiseen Cajula-joen reunoja myötäillen. Joskin parin suunnistusvirheen vuoksi päädymme kiertämään laakson pääosin joen yläpuolella kulkevaa tietä pitkin, mutta maisemat ovat silti hienot.

Kylä uinuu iltapäivällä

Kylästä laskeudutaan kivettyä jyrkkää polkua pitkin roomalaisen sillan luokse ylittämättä sitä kuitenkaan.

Sillan luota käännytään kohti valkoista vanhaa myllyä. Ilmeisesti polku olisi jatkunut tästä joen vartta pitkin, mutta se ei ollut helposti havaittavissa, joten päädyimme nousemaan jyrkän mäen ylös laaksoa kiertävälle hiekkatielle. Pian Canillas de Albaidan kylä siintelee takana.

Lisää kuvateksti

Loppumatka onkin sitten miellyttävä taivallus hyväpohjaista tietä pitkin. Tietä reunustavat oliiviviljelmät.

Oliivit alkavat vaihtaa väriä. Niiden keruuaika alkaa joulukuussa, mutta vaihtelee alueittain ja lajikkeittain.

Paluumatkalla jää jälleen joen varteen vievä risteys havaitsematta, joten retki päättyy pikkukylän korkeinta mäkeä hallitsevalle kauniille kirkolle.

Maukkaalla illallisella kelpaa suunnitella seuraavan päivän retkeä, jonka on tarkoitus olla hiukan haastavampi. Illan kruunaa puulämmitteinen sauna ja iltauinti!

Tuntuu erikoiselta katsella saunan ikkunasta välimerellistä vuoristomaisemaa.

Toisen päivän kävely alkaa läheisestä Competan kylästä, Torroxiin vievän maantien varrelta noin kilometri kylästä itään. Matka nousee autolla kuljettavaa tietä pitkin mäkeä seuraillen kylttejä "Casa de la Mina". Lopulta noustaan näköalapaikalle "El Puerto del Collado", josta on huimaavan hienot näkymät asumattomaan vuoristoon ja Välimerelle saakka.

Puerto Colladosta matka jatkuu edelleenkin El Casa del Mina - kylttejä seuraillen. Näköalapaikalta valitaan tie, joka lähtee yksinäisen komean männyn vierestä ja  kulkee laaksoa ympäröivällä harjanteella.

Maisemat ovat jälleen hienot, kuinkas muuten

Lopulta saavutaan "El Casa del Mina" hotellille. Netistä löytyy paljon esitteitä kyseisestä viihtyisästä vuoristohotellista ja joillakin sivustoilla voi yrittää varata sieltä huoneenkin. Matkailijan pettymys voi kuitenkin olla paha, sillä todellisuudessa hotellia ei koskaan ole avattu ja se on jäänyt vain kummittelemaan erilaisille matkailusivustoille.

Huonevaraus käyttämättömästä kummitushotellista voi aiheuttaa melkoisen yllätyksen. Kuva on esitteestä - hotelli nököttää korkean lukitun aidan takana.

Hotellin tenniskenttä on yhtä kummitusmainen kuin itse hotellikin. Paikka on kuitenkin hyvä painaa mieleen, sillä kentän kohdalta reitti kääntyy alas kohti Torrox-jokea.

Kummitusten tenniskenttä

Ratsastajia hotellilta alas johtavalla tiellä.

Lopulta saavutaan joen uomalle ja kävellään sen yli voimalaitokselle, joka vaikuttaisi erinomaiselta piknik-paikalta. Lokakuun lopun ilma on käynyt varsin helteiseksi, mutta joki viilentää miellyttävästi lämpötilaa.

Hyvä piknik-paikka

Voimalasta edetessä saavutaan pian tienhaaraan, josta vasen osoittaa El Albuchal-kylään. Tänne ei käännytä, vaan matka jatkuu joen toisen kerran ylittäen sen oikeanpuolesta reunaa pitkin. Tällä kertaa kengät on riisuttava!

Loppumatka ei sitten menkään ihan rallatellen, sillä hotellista opastettu oikopolku takaisin jää löytymättä ja kävely jatkuu Torrox-kylään asti. Sieltä käännytään kohti Competaa pitkin autotien oikealla puolella kulkevaa paikallistietä. Lokakuun lopun helle alkaa olla melkoinen, mittari kipuaa 28 lämpöasteeseen,  ja matkaan varattu litran vesimäärä täysin riittämätön. Viiden kilometrin mittainen  loppunousu tuottaa aika lailla vaikeuksia.

No hengissä siitäkin selvittiin, perillä olo on kuin Topi-koiralla.

Hohhoijaa

Yhteenveto: Aivan erinomainen majapaikka luontoretkeilijälle ja viihtyy siellä vaikka vain elämästään nauttien ja lähikyliä katsellen. Paikalliset polut on merkitty yllättävän huonosti ja kannattaa tutustua etukäteen huolella patikkaoppaaseen Guy Hunter-Watts: Walking in Andalucia, jossa reitit on kuvattu. Sen saa lainaksi majatalosta.

Jälkimmäisen reitin tosin väitetään oppaassa olevan 12 kilometriä, mutta mittariin kertyi yli 20 kilometriä!