Aurinkorannikon patikkablogi 35: Helteinen lokakuun päivä pitkin vanhaa junarataa

Kävelty: 18.10.2022

Yleiskuvaus: helppo joskin pitkänpuoleinen hyväpohjainen tasainen reitti, mutta korjaustöiden vuoksi suljetut kaksi siltaa tekevät loppupäästä hieman hankalan. Maisemissa ei kilpaile vuoristoreittien kanssa, mutta mielenkiintoinen matka silti.

****

Espanjaan rakennettiin 1800-luvun lopun ja 1930-luvun sisällissodan välisenä aikana tuhansia kilometrejä junaratoja, joiden tehtävänä oli kuljettaa väestön lisäksi maataloustuotteita ja tarvikkeita kylistä kaupunkeihin ja rannikoiden satamiin. Osa radoista saatiin valmiiksi ja käyttöön, osa ei toteutunut ollenkaan tai jäi keskeneräisiksi ratapohjiksi. Ajat muuttuivat, tiekuljetukset korvasivat junat, radat hylättiin pitkäksi ajaksi ja ne vaipuivat unohduksiin.

2000-luvulla käynnistettiin massiivinen projekti muuntaa hylätyt radat ulkoilureiteiksi. Projekti tunnetaan nimellä "Vias verdes". Ensimmäiset radat saatiin avattua yleisön käyttöön vuonna 2013. Tällä hetkellä Vias Verdes -ratoja on käytössä noin 140 kappaletta, ja niiden pituudet vaihtelevat muutamasta kilometristä 190 kilometriin. Yhteensä ratapohjaa on muutettu ulkoilukäyttöön sopivaksi vaikuttavat 2900 kilometriä. Yli 4000 kilometriä odottaa vielä rakentamistaan.

Osa Vias Verdes -radoista kulkee vuoristoisella seudulla, osa rannikon tasangoilla. Se, mikä maisemissa menetetään mäkisiin polkuihin verrattuna, voitetaan takaisin mukavuudessa: ymmärrettävistä syistä johtuen reitit oat tasaisia ja hyväpohjaisia, helppoja liikkua kävellen tai polkupyörällä. Moottoriajoneuvoilla reiteillä ei saa kulkea. Vias Verdes -verkosto tarjoaa myös mielenkiintoisen keinon tutustua maan lähimenneisyyteen tavalla, jollaista kirjoista tai matkaoppaista ei löydä - ikään kuin kävelemällä historian halki.

Aikaisemmin tässä blogissa on kävelty Via Verde de la Sierra -reittiä (blogi 15). Tämänkertainen reitti on nimeltään Entre Rios ja nettiesitteessä sen sanotaan olevan 16.2 km pitkä. Reitti kulkee tasaisella maalla halki viljelysten, joten jylhää vuoristomaisemaa tällä matkalla on turha odottaa näkevänsä. Pieni yllätys selviää jälkeenpäin radan pituudesta, sillä sitä on jossain vaiheessa jatkettu viidellä kilometrilla ja todellisuudessa reitin pituus on noin 21 km. Tiedossa on hikinen päivä, sillä päivän korkeimmaksi lämpötilaksi on ennustettu lokakuulle täysin poikkeuksellisen  huikeat 33 astetta.

Höyryveturi saapumassa asemalle Entre Rios-reitillä. Kuvan ottovuosi ei ole tiedossa. 

Jokunen sana radan historiasta. Rata valmistui käyttöön vuonna 1898 Jo rakennusvaiheessa sen tekemisen mielekkyyttä epäiltiin, koska lyhyen matkan päässä kulki jo toinen rata sunnilleen samaa reittiä. Ratahanketta kustansivat alkuun portugalilaiset sijoittajat, jotka kuitenkin varhaisessa vaiheessa vetäytyivät hankkeesta, ja se siirtyi belgialaisille rahoittajille. 37 kilometrin pituisesta radasta saatiin rakennettua reilu puolikas valmiiksi, mutta Cadizin rantakaupunkiin asti se ei koskaan vienyt. Näin jälkiviisaasti on pakko ihmetellä, ketä muutaman kyläpahasen väliä kulkevan radanpätkän oli oikeastaan ajateltu hyödyttävän. Pääosin liikenne oli täysin kannattamatonta, joitakin turisteja saatiin kyytiin kesäaikana. 1950-luvulla rata nousi kuitenkin hetkeksi yllättävään kukoistukseen, kun sen varrelle rakennettiin amerikkalainen sotilastukikohta, ja rataa käytettiin rakennustarvikkeiden kuljetukseen. Tämän jälkeen palattin hiljaiseloon, joskin viimeinen juna kulki rataa pitkin niinkin myöhään kuin vuonna 1984.

Siten päivän patikkaan. Radan päätepisteet ovat Sanlucarin kaupunki pohjoisessa ja Rotan kaupunki (kyllä, sen nimi on Rota) etelässä. Matkan varrelle osuu kaksi kylää, Chipiona ja Costa Ballena, joissa ennakkoarvailun mukaan voi tehdä huoltoa ja täydentää vesivarastoja. Nettisivulla kerrotaan, että reitti on siltakorjaustyön vuoksi "cerradas al transito", suljettu liikenteeltä, ja myöhemmin osoittautuu että varoitus olisi kannattanut ottaa todesta. Tukikohtana toimivasta Jerezin kaupungista ei ole järkevään aikaan aamulla lähtevää bussiyhteyttä kumpaankaan päähän rataa, joten ainoa mahdollinen tapa päästä radalle on ajaa auto radan toiseen päähän ja hommautua jotenkin takaisin auton luokse patikan päätyttyä.

Radan pohjoinen pää sijaitsee Sanlucarin kylän reuna-alueella keskellä suunnilleen ei mitään, Yhä suurempi hämmästys herää, jos rata on oikeasti aikoinaan päättynyt tänne keskelle viljelysmaata, niin mitä ihmettä sillä on ajateltu kuljetettavan. Väkisin tulee mieleen, että kyseessä on ollut todellinen ulkomaisten sijoittajien ns. höpläytys.

Tästä se alkaa! Alkupäässä on vilkkaampaa kuin loppumatkasta.

Tasainen polku kulkee halki pienten viljelyspeltojen, jotka on aidattu ohikulkijoilta. Vastaan tulee lenkkeilijöitä, sauvakävelijöitä, koiran ulkoiluttajia sekä ilahduttavasti siivouspartio, joka korjaa talteen reitin varrelle jäänyttä roskaa. Harmittaa roskien heittely, kun reitin varrella on todella kiitettävästi jätepisteitä. Toisaalta navakka kuuma tuuli voi puhaltaa reitin varrelle roskia kaukaakin.

Matka jatkuu pitkin viljelyksiä

Tässä mökissä on jotain tutun tuntuista

Noin viiden kilometrin kävelyn jälkeen saavutaan Chipionan kylään. Tähän asti lämpötila on ollut maltillinen ja puut ovat varjostaneet polkua paikoitellen, mutta nyt alkaa olla aika lämmintä ja vettä kuluu (sitä on repussa 4 litraa).

Chipionassa polku laajenee melkein moottoritieksi.

Olin toivonut, että Chipionan vanha asema olisi kunnostettu kahvilaksi tai hotelliksi kuten Sierran reitillä on tehty, mutta toive osoittautuu turhaksi. Matka jatkuu. Chipionan jälkeen on kuitenkin jätetty muutaman kilometrin mittainen kaistale, jota ei ole otettu viljelyskäyttöön vaan se näyttäytyy sellaisena, kuin maasto olisi ilman ihmisen kosketusta.

Suunnilleen tältä täällä on näyttänyt aikana ennen maanviljelystä.

Matkalla on mielenkiintoisen näköisiä viljelyksiä, puuvillapeltoja jollaisia en ole ennen nähnytkään. Varmaankin on sadonkorjuun aika, koska polku on paikoitellen valkoisten tupsujen peitossa.

Puuvillaviljelys

Noin seitsemän kilometrin taivaltamisen jälkeen saavutaan Costa Ballenan kylään, ja kahden hengen seurueemme hajaantuu. Ballenassa on yksi baari ja kaikeksi onneksi Mercadona, josta saa ostettua vettä sekä neljän Magnum-jäätelöpuikon pakkauksen, jotka uppoavat vatsaani muutamassa minuutissa. Minä päätän jatkaa matkaa vaimon jäädessä lounaalle, ja paluutreffit sovitaan Ballenan linja-autoasemalle. Se on todella hieno rakennus turisti-infopisteineen. Bussien lähtölaitureita lasken seitsemän kappaletta, vaikka busseja kulkee neljä päivässsä.

Alkaa olla melkoisen lämmintä. Kasvoille käyvä tuulenvire ei enää vilvoita, vaan tunne on sama kuin löylykiukaalta tupsahtaisi kuumaa ilmaa kasvoille. Sitten tapahtuu se, mitä kyllä netissä varoitettiin: tien ylittävä silta on suljettu "korjataan pian".

Tie nousee pystyyn, tai pikemminkin ei nouse.

Ensimmäinen katkennut silta on kierrettävissä helposti, mutta toisen kohdalla tulee iso ongelma, kun pitää löytää väylä pusikosta autotielle ja siitä yli. Noin vartin haeskelun jälkeen löytyy yli loikattava kohta.

Tästä sitten vaan reippaasti yli.

Loppumatka sujuu taas periaatteessa leppoisasti polkua pitkin. Taivaalla on aika uhkaavia ukkospilviä, joten mieleen tulee kastumisen mahdollisuus kuuman päivän päätteeksi. Vain muutama pisara kastelee lopulta päätä, mutta Mercadonasta ostettua vesivarastoa on pakko kaataa pään päälle ja paidalle, jotta olo olisi vähän vilpoisampi. Lämpöä on varmaan  tuo luvatut 33 astetta.

Muutama kilometri vielä.

Loppukilometreillä erilaisten lintujen huutelu alkaa olla korvia huumaavaa, näillä alueilla on merkittäviä lintukosteikkoja. Valitettavasti ne alkavat olla hätää kärsimässä kuumien ja kuivien kelien vuoksi sekä myöskin siksi, että kosteikkojen luota johdetaan laittomasti vettä viljelysmaille., joita taivaalta satava vesi ei enää riittävästi kastele. 

Lintujen huutoon sekoittuu myös hävittäjälentokoneiden ja helikoptereiden ääniä, se tukikohta taitaa olla aika lähellä. Mieleen tulee Manfred Mannin levy "Nightingales and bombers", missä ornitologin öinen satakielien äänitysretki peittyy pommikoneiden äänimaailmaan vuonna 1942, ja tämä äänitys on hienosti hyödynnetty levyn nimikkobiisissä. Aika väsyneenä tavoitan erinomaisesti tuon biisin tunnelman.

Sitten perillä! 21 helteistä kilometriä taivallettu. Päätepisteeseen on pystytetty monumentti pyöräilijöille, mutta kyllä me patikoitsijatkin ansaittaisiin sellainen.

Joo joo, helppohan tässä on pyörällä kulkea.

Polun päästä on vielä pari kilometirä Rotan keskustaan ja taksiasemalle. Kuski vähän pyörittelee päätään kun selitän "Parada uno: estacion de autobuses de Ballena, Parada dos: inicio de la ferrea Entre Rios". Ihan joka päivä tätä reittiä eivät taida turistit kävellä! Hyvin löytyvät kuitenkin sekä vaimo että auto, ja mukavin mielin takaisin Jereziin.

Suositeltava matka etenkin, jos on polvi- tai muuta vaivaa, että mäet eivät oikein nappaa. Valita voi 5, 12 tai 23 kilometrin kävelyn.