Aurinkorannikon patikkablogi 44: Lenkki metsästysmajan maastossa

Kävelty 4.1.2025. Vaikeustaso 3/5, omat eväät oltava matkassa, lounaan voi syödä ravintolassa perillä. Vaelluskengät ja -sauva suositeltavat

Tekoälyn luoma kuva Refugio de Juanarista

Todellisuuskaan ei ole hullumman näköinen

Ojenin kaupungin lähistöllä vuoristossa, Sierra de las Nieves -kansallispuistossa  sijaitsee historialtaan mielenkiintoinen rakennus "Refugio de Juanar", joka toimii nykyään laadukkaana hotellina ja ravintolana. Alunperin luostariksi valmistunut rakennus on myöhemmin toiminut Espanjan kuninkaiden metsästysmajana ja kerrotaanpa Charles de Gaullen kirjoittaneen siellä muistelmiaan tiukkojen turvatoimien ympäröimänä. Täältä löytyy myös yksi Espanjan historian kipupiste - paikka on toiminut myös diktaattori Francisco Francon metsästysmajana, mutta mikään virallinen lähde ei asiasta mainitse.

Nykyään alue on suosittua retkeilymaastoa, ja hotellilta lähtee vaativuustasoltaan hyvinkin erilaisia vaellusreittejä ympäröiville vuorille. Tämän päivän reitiksi valikoituu ympyrän muotoinen reitti "El Pozuelo", joka ennakkoon tarkasteltuna vaikuttaa melko helpolta: Pituutta noin 5 km, arvioitu kiertoaika 2-2.5 tuntia. 

Kyltti hotellin parkkipaikalla opastaa polulle Sendero Juanar - El Pozuelo

Tammikuinen aamu on varsin raikas, lämpöä 800 metrin korkeudessa on aamulla vain +6 astetta. Onneksi hansikkaat ja pipo löytyvät repusta. Ja sitten matkaan patikkakaveri Hannun seurassa.

Polun alkupää on varsin mutainen äskettäisten rankkasateiden tiimoilta.

Tie kiertelee ylöspäin pitkin vuoren rinnettä, ja nouseva aurinko alkaa pian tehdä tehtävänsä. Veri alkaa kiertää, ja vaatetusta voi jo parinkymmenen minuutin kapuamisen jälkeen alkaa vähentää. Maisemat paranevat!

Pikku hiljaa alkaa lämmetä!

Maisema aina vain paranee!

Taas hiukan ylempänä

Noin kolmen vartin kiipeämisen jälkeen tullaan tämän reitin ylimmälle kohdalle reilun kilometrin korkeuteen. Huipulla on erikoinen vihreä tötterö, joka toimii jonkinlaisena vesisäiliönä. En kyllä lähtisi siitä juomavettä ottamaan, ehkä nuppia voisi kastella kuumana päivänä. Nyt ei viilennystä tarvita, huipulla puhaltaa kylmä tuuli ihan ytimiin saakka.

Poseerauksen paikka!

Tässä kohdassa teemme erikoisen havainnon, patikkakaverin vaelluskengistä ovat pohjat irronneet lähes kokonaan! Ei auta, hänen pitää lähteä varovasti palailemaan takaisin, ja minä jatkan kierrosta Monte Blancon ympäri.

Näillä jalkineilla ei matka jatku.

Alun nousun jälkeen polku lähtee kiertämään Blanco-vuorta melko tasaisena ja helppokulkuisena. Tälläkään kertaa vuorilla ei ole ruuhkaa - vastaan koko päivän aikana tulee alle 10 vaeltajaa.

Välillä on vähän kivikkoista

Sitten taas tasaisempaa. Pudotusta on aika paljon, mutta rinteillä on kuitenkin turvallisia joskin hyvin piikikkäitä pensaita.

Piikkiherne on näyttävässä kukassa.

Reilun kahden tunnin kävelyn jälkeen seuraa vähän yllättäen edelleen pieni nousu, eikä Refugio karttaohjelman mukaan ole lähimaillakaan. Sen sijaan alkaa reitin haastavin osuus, jyrkän puoleinen lasku kivikkoista rinnettä pitkin - ja se jatkuu jatkumistaan. Refugio siellä odottavine lounaineen on vielä kaukana.

Refugiolle johtava tie kiemurtelee alhaalla.

Espanjalaisille reittikartoille tuntuu olevan tyypillistä, että matka arvioidaan kuin koko reitti olisi tasamaata, ja tarvittava aika on säännön mukaisesti puolet pidempi kuin oppaan antama vaikka miten vauhtia pitäisi. Niin tälläkin kertaa!

Lopultakin perillä!

Lounas Refugion ravintolassa maistuu kummasti. Samalla voi ihmetellä hotellin aulassa eräänlaista näyttelyä - aika tuntuu pysähtyneen Francon ja de Gaullen aikoihin!

Vuorella ja Refugiolla ei ole minkäänlaista kännykkäkenttää - tämä varmaan toimii!

Kassakonekin kilisee...

Pihaterassilla on jouluista! Siellä tarkenee sen lyhyen aikaa, kun auringon säteet osuvat paikalle vuorten takaa.