Aurinkorannikon patikkablogi 46: Espanjanpihtoja Lumisilla vuorilla

Tämä patikkalenkki kulkee Sierra de las Nieves -luonnonpuistossa (vapaasti suomennettuna Lumiset vuoret). Reitti on ympyrän muotoinen, kulkee pitkin suurimmalta osin miellyttäväpohjaista hyvin merkittyä metsäpolkua. Paikoin irtokivet hankaloittavat hieman alaspäin tuloa. Reitin plussana ovat hyvien näköalojen lisäksi komeat harvinaiset espanjanpihtapuut. Lenkin loppupäässä voi tutustua myös jäävarastoon, josta jäätä aikanaan kuljetettiin aasien selässä kaupunkeihin kaikenlaisiin viilennystehtäviin.

Edellisestä patikkablogista onkin kohta kulunut lähes vuosi, mutta vielä on tarkoitus jatkaa ainakin 50 patikkaan saakka, mikä oli alkuperäinen suunnitelma. Uusia polkuja joutuu etsimään vähän aiempaa pidemmältä, mutta kyllä niitä riittää vaikka sataan asti. Kaikki harrastukset vaativat veronsa; ensin hidasti vauhtia vasemman polven hajonnut nivelkierukka, joka ei toistaiseksi ole vaatinut operointia. Uusimpana kiusana on oikean ukkovarpaan kulunut tyvinivel, johon on suunnitteilla jäykistysleikkaus. Mutta nyt on sopiva aikaikkuna, että patikointi onnistuu molempien jalkojen puolesta.

Näkymä lähtöpaikalta. Kaukana siintävät Sierra Nevadan lumiset vuoret.

Reissun alkuun pääsee, kun autolla suuntaa Yunqueran kylästä kohti näköalapaikkaa Mirador Puerto del Saucillo. Näköalapaikalla on parkkipaikka, joka kuitenkin sesonkiaikana kesäisin saattaa ruuhkautumisen vuoksi olla suljettu. Tällöin auto tulee jättää puomille 1.7 km näköalapaikan alapuolelle, ja hiekkatietä tehtävä matka tietysti pitenee saman verran molempiin suuntiin.

Maaliskuun loppupuolen aamu lähtöpaikalla 1200 m korkeudessa on aurinkoisuudesta huolimatta viileä; lämpöä on vain 7 astetta, ja navakka pohjoistuuli puhaltaa kylmästi päälle. Paleltaa, vaikka päällä on villapaita ja tuulta pitävä retkeilytakki. Pipo ja sormikkaat olisivat mukavat... Maisemien ihailu jää aika vähiin, ja tekee mieli lähteä matkaan.

Kahdesta parkkipaikalta lähtevästä polusta valitaan se, joka lähtee alkuun hämäävästi viettämään hiukan alaviistoon (ylöspäin lähtevä polku on paluureitti). Polku laskeutuu pieneen solaan, ja lähtee siitä kiipeämään vuoren rinnettä ylöspäin. 

Aurinko siivilöityy puun oksien välistä, mutta lämmittää vain hieman.

Seuraavaksi tuleekin jo vastaan ensimmäinen bongauskohde, näyttävä kynttelikön muotoinen espanjanpihta.

Espanjanpihta (kuvassa oikealla).

Espanjanpihta (Abies pinsabo) on näyttävä havupuu, jota kasvaa luonnonvaraisena vain Etelä-Espanjassa, ja täälläkin lähinnä luonnonsuojelualueilla (Sierra de la Grazalema, Sierra de las Nieves, Sierra Bermeja). 20-30 m korkea kynttelikön muotoinen puu kasvaa 1000-1800 m korkeudessa yleensä 20-30 metriä korkeaksi. Kävyt kasvavat pihtapuiden tapaan oksien päällä pystyasennossa. Espanjanpihta on yksi Euroopan harvinaisimmista puulajeista, ja sen olemassaoloa uhkaavat ilmaston lämpeneminen, metsäpalot sekä taudit ja tuholaiset. Verrattuna yleisesti kuivaan ja karuun Andalusian vuoristoon, pihtat tekevät tunnelman kuin olisi Taru sormusten herrasta -tyylisesä satumetsässä keskustelemassa enttien kanssa.

Kaatuneenakin espanjanpihta on komea ilmestys

Polun jatkuessa ylöspäin rinnettä reitti alkaa muuttua kivikkoiseksi, ja puut harvenevat.

Ilmasto on vuosisatojen mittaan haurastuttanut kalkkikiven eri kokoisiksi palasiksi.

Seuraavaksi saavutaan paikalle, jossa pihtapuita ympäröi kivimuuri. Ehkäpä tässä on sekä ihmisille että eläimille muinainen taukopaikka?

Tässä on selkeästi levähdetty jo satojen vuosien ajan kivimuurin suojassa.

Noin 1.5 tunnin kävelyn jälkeen vastaan tulee risteys, jossa paluureitti lähtee jyrkästi vasemmalle. Kiireettömän kannattaa kuitenkin kääntyä oikealle menevää reittiä kohti yli 1900 metriin kohoavaa vuoren huippua. Tämä reitti on pitkä ja vaativa, mutta jo 15 minuutin kävelyn päässä on hienoja näköalapaikkoja noin 1500 metrin korkeudessa. Kelikin alkaa lämmetä - ei niin paljon että vähentäisi vaatetusta, mutta noususta on tullut sopiva hiki pintaan.

Maisemia piisaa 1500 m korkeudessa.

Omasta tarmosta kiinni, miten pitkälle kiipeää kohti vuoren huippua lumirajaan saakka, mutta jossain vaiheessa on aika aloittaa paluumatka. Vastaan tulee paikallinen retkeilijä, joka kertoon reitin olevan hyvin vaikeakulkuinen. Palataan Y-muotoiselle risteykselle, ja tällä kertaa käännytään oikealle. Puolen tunnin kuluttua saavutaan lähteelle Fuente de la Perdiz.

Lähde on vaatimaton, mutta ainakin eläinten juottopaikana tervetullut.

Matka jatkuu edelleen rinnettä alaspäin, polulla olevat irtokivet vaativat vähän tarkkuutta. Maisema näyttää ällistyttävän epäespanjalaiselta - myydäänkö täällä joulukuusia? Tosin pihtoja ovat nämäkin.

Nievesin joulukuusikauppa

Konkretisoituu myöskin, mitä puuparalle tapahtuu kun tuholaiset löytävät sen.

Tämä yksilö on menettänyt kuorensa, ja ötökät ovat löytäneet kivaa jyrsittävää.

Vielä hetki laskeutumista, ja tullaan mielenkiintoiselle alueelle tyypilliselle paikalle lumivarastolle "Poza de Nieve". Oppaan mukaan ne keksittiin jo roomalaisten aikaan 1500-1600 luvulla, mutta eiköhän asia ole niin, että roomalaiset olivat täällä jo aikaisemmin, ja 1500-luvulla paikalla asui ihan muuta porukkaa - valtaosin jo kristittyjä, sekä pakkokäännytettyjä islaminuskoisia jotka karkotettiin 1600-luvulla. 

Talvella kuoppiin kerättiin lunta, joka puristettiin jääksi. Jää rahdattiin aasien selkään lämpöä eristävissä nahkapusseissa, ja jääkulkue lähti pitkälle matkalle kohti esim. Malagaa (65 km) varakkaamman väestön tarpeisiin. On siinä aasi saanut pitää kiirettä, että perillä on ollut muutakin myytävää kuin vettä!

Pozo de nieve

Tämän jälkeen onkin vuorossa tuttu parkkipaikka ja viimeiset maisemat.

Kiva, suhteellisen kevyt retki. Vaelluskengät, sauva ja eväät ovat erittäin suositeltavia. Kannattaa katsoa säätiedotus tarkkaan, alue on erittäin sumu- ja sadeherkkää, keskitalvella lumistakin. Huonossa säässä ei ole järkeä lähteä edes yrittämään.

Statistiikkaa