Aurinkorannikon patikkablogi 4 - hyytävän kylmä kävely vanhalle myllylle

Aurinkorannikolla + 17 ja aurinkoista!


Näissä tunnelmissa lähdetään suuntaamaan mukanamme nuoriso Iines ja Jukka kohti vuoristoa sortsit jalassa, hellehattu päässä ja 20 suojakertoimen aurinkovoidetta kasvoilla. Retki alkaa noin 60 km Fuengirolasta luoteeseen El Burgon kylästä. Coinin kaupungin jäädessä taakse mäki jyrkkenee, ja auton lämpömittari alkaa laskea pahaenteisesti samaa vauhtia kuin korkeus nousee. 500 metrin korkeudessa lämpöä on enää 7 astetta.


Auton ovien auetessa lämpömittarin lukema realisoituu: on hyytävän kylmää ja tuulista. Paikalliset ulkoiluttavat toppatakki päällä hevosiaan kuten meillä koiria ja katselevat hieman epäuskoisen näköisenä toiveikasta seuruetta. Tämän kuvan heppa on kyllä niin itsepäinen että saattaa olla muuli.

Aurinkorannikolla on ollut aivan poikeuksellisen kylmä ja sateinen kausi marraskuun puolivälistä joulukuun puoliväliin, ja se näkyy myös kylän läpi virtaavan joen tulvimisessa. Yleensä tällaiset uomat ovat alkutalvella rutikuivia.

Itse patikka alkaa reippaalla nousulla kylän sillalta La Fuensata-kylttien suuntaan. 250 metrin nousun jälkeen polku kääntyy oikealle Puerto de la Mujer - kyltin suuntaan, ja samalla tulee vastaan mies koiran kanssa.  Tämä havainto on siksi merkittävä, että seuraavan viiden tunnin aikana vastaantuleva liikenne onkin sitten jo paljon hiljaisempaa.


Mäen nousun aiheuttama pieni hikoilu palkitaan, sillä ylhäältä aukeavat kivat näkymät kylän suuntaan. Tämä onkin sitten viimeinen kerta tällä reissulla, kun aurinko paistaa tai on vähimmässäkään määrin hikistä.

Polku nousee hiljakseen ja aika huomaamatta lähes kilometrin korkeuteen. Alueella on ollut pahoja metsäpaloja, ja palolinjoja on ahkerasti rakennettu vähentämään tuhoja.

Välillä tie tuntuu nousevan pystyyn!

Polku kietää Sierra de las Nieves-luonnonpuiston rotkon ympäri, puolen välin jälkeen alkaa paluumatka kurun pohjaa seurailevaa hiekkatietä myöten. Purot solisevat mukavasti, linnut laulavat ja kaikeksi onneksi uhkaavat pilvet eivät avaa hanojaan.


Vastapäisen vuoren rinteellä loikkii 2 espanjalaista alppikaurista, mutta niiden havaitseminen tästä kuvasta vaatii tarkkaa silmää ja hyvää mielikuvitusta.

Loplta saavutaan 1800 -luvun myllyrakennukselle "Fuensata", joka on sittemmin restauroitu piknik-kohteeksi. Alueella on kymmeniä piknikpöytiä, joista voi tänään vapaasti valita omansa.

Myllyn ulkoseinässä on oma alttari luonnonpuiston suojelijalle "Virgen de las Nieves"

Piknikki sujuu ilman turhia viivyttelyjä, ja on aika lähteä viimeiselle nousulle Puerto de la Mujer-kivipaadelle, josta polku alkuussa erkani

Kun kylään laskeutuminen alkaa olla ajankohtaista, alkaa jo näkyä ihan iloisiakin ilmeitä!

Perillä! Yhteenveto:


Kävelty: 19.12.2016


Nousua ja laskua: 750 m


Kesti: 5 1/2 tuntia


Huomattavaa: alkukiipeämisen jälkeen nousut ovat aika maltillisia, maasto on hyvää ilman kivikoita, eksymisen vaaraa ei ole. Ei huimauspaikkoja. Kaikkiaan vähän helpompi matka kuin numeroiden valossa ajattelisi.


Eväät: paluumatkan tienvarressa vesipisteitä, muuten eväät mukaan.


Se mitä jäätiin kaipaamaan oli kunnon sauna!

Aurinkorannikon patikkablogi 3 - Tapaninpäivänä Gibraltarin ympäri

Vain kuuden neliökilometrin kokoinen Gibraltarin siirtokunta jakaantuu mielenkiintoisesti kahteen osaan: länsirannalla on pieni, vilkas brittityylinen kaupunki, ja itärantaa hallitsee kookas kalkkikivikallio, jonka korkein kohta kohoaa yli 400 metrin korkeuteen. Patikkaretken kannalta itäpuoli on ehdottomasti "se juttu".


Matka Benalmadenasta sujuu kätevästi Autopistaa pitkin alle puolessatoista tunnissa. Auto kannattaa ainakin villkkaina päivinä jättää Espanjan puolelle parkkialueelle ja kävellä rajan yli, autojonot voivat muodostua pitkiksi ja parkkipaikat ovat kortilla Gibraltarin puolella.


Matkan  jatkuessa kevyiden rajamuodollisuuksien ja passitarkastuksen jälkeen onkin syytä varovaisuuteen, ettei törmää nousevaan tai laskeutuvaan suihkukoneeseen. Ainoa niemelle vievä tie  risteää lentokentän kiitoradan kanssa! Odotamme kiltisti vuoroamme muiden kanssa.

Gibraltarille saapuessa kannattaa varoa lentokoneita, tie kulkee kentän yli

Kaupungin puolelle tultua on hyvä soitella kuulumiset kaukaiseen kotimaahan.

Kävely jatkuu kaupungin kävelykadun Main Streetin alkuun Casemates Squarelle, josta alkaa kiipeäminen ylöspäin ensimmäisenä maamerkkinä maurilainen linna 1300 - luvulta. Nähtävyyksiä olisi reitin varrella paljon, mutta päivän kävelysuunnitelma on aika kunnianhimoinen joten jatkamme tietä ylöspäin vain pieniä eväs- ja juomataukoja pitäen.

Polku nousee jyrkästi sotien aikaisia luolastoja ja tykkipattereita sivuten. Maisemat kaupungin suuntaan paranevat koko ajan!

Kieltämättä vuorelle olisi ollut helpompiakin tapoja päästä, mutta valinta käyttää omia jalkoja ei kaduta ollenkaan.

Köysiradan huipulla odottavat myös saaren ehkä kuuluisin nähtävyys, puolivillit magotit eli beriberiapinat. Gibraltarin Upper Rock on ainoa paikka Euroopassa, jossa elää villejä apinoita. Välillä populaatio oli kadota kokonaan, mutta nykyään suojelun ja ruokinnan avulla populaatio on päässyt kasvamaan turhankin isoksi ja aiheuttaa hieman häiriötä ympäristössään. Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että yhdenkään apinan ruumista tai luurankoa ei ole koskaan löytynyt. Niillä täytyy olla oma salainen hautausmaa jossain vuoren onkalossa. No, hauskan näköisiä ne ovat, mutta kaikista tavaroista kännykästä alkaen on syytä pitää kunnolla kiinni, koska ne vaikuttavat kovasti kiinnostavan. Rohkeimmat hyökkäilevät kulkijoiden kasseille ja yrittävät avata niiden vetoketjuja evästä saadakseen.

Magottiapinat ovat vähän vaarallisenkin tuttavallisia, kännyköistä ja kasseista on syytä pitää hyvin kiinni

 Mietiskelijä

Autokyytiin haluavat

 Murjottaja

Joo joo, kuka näistä olen minä.

Apinoiden planeetalta matka jatkuu kohti Välimerenportaiden alkua. Vanhat niemen itäpuolelle laskeutuvat portaat on osin restauroitu 10 vuotta sitten, ja portaiden vieressä hankalimmissa paikoissa on köysi josta voi käsin pitämällä hakea kululle varmuutta. Vähän silti huimaa välillä, pudotus on jyrkkä.

Mihin se polku voi mennä?

Jo helpottaa

Paluumatkalla portaiden muuten hiljaisen äänimaailman täyttävät keltajalkaiset etelänharmaalokit.

Portaiden päätyttyä Engineer's Roadia pitkin Cable Carin lähtöpaikalle, siitä Main Streetiä pitkin taas kiitoradan yli passitarkastukseen ja Espanjan kotia kohti.

Hieno lenkki!

Kävelty: 26.12.2016

Nousua ja laskua: 700 m

Huomattavaa: Jyrkkä nousu pohjoisrinnettä ja lasku etelärinnettä. Jos on polvivaivaa, kannattaa mennä toisin päin, portaiden laskeutuminen voi muuten olla hankalaa.

Eväät: Vähän yllättäen pitää olla mukana, ylhäällä vuorella ei ole mitään ravintoloita tai edes kojuja ainakaan talvella.

Tähdet: *****

Aurinkorannikon patikkablogi 2: metsä, jota ei ollutkaan

Entrerrios - metsä, jota ei ollutkaan

Kävelty: 8.11.2016, 10 km, 3 tuntia, 300 metriä nousua / laskua

"Fuengirolan keskustasta noin 14 kilometrin päässä löytyy rauhan ja luonnonkauneuden satama, joka on säilynyt kuin ihmeen kaupalla. Täällä näet Costa del Solin kauneimpia korkkimäntykukkuloita. Tämä villikukkien satumaa on rikas elinympäristö linnuille". Patikkaoppaan innoittamana lähdemme tutustumaan tähän satumaahan aivan pienen ajomatkan päässä.

Tämä patikka alkaa Entrerriosin kylän vanhan majatalon luota, joka toimii nykyään kyläkouluna ja kaupunkimaatilana. Postilaatikot ovat hauska nähtävyys.

Koululta lähtee kuja pohjoiseen, jota reunustavat oliivi- ja sitruspuut sekä espanjalaiseen tyyliin räksyttävien vahtikoirien laumat. Kulmahampaiden vilkkuminen saa toivomaan, että verkkoaidassa ei ole koiran mentäviä reikiä... Pihojen kukkaloistoa täytyy ihmetellä, onhan kuiva kesäkausi lopuillaan.

Pienten suunnistusvaikeuksien jälkeen - hiekkapolku oli muuttunut betonoiduksi - laskeudutaan alas Arroyo del Laurel - purolle. Täällä odottaa retken varsinainen yllätys -  ikimetsien sijasta puron reunalla aukeaa maisema, jota hallitsee muutama mustunut puunrunko. Pienestä kyltistä löytyy tieto, että koko metsä on muuttunut tuhkaksi valtavassa metsäpalossa vuonna 2012! Puroa seuraileva maantiekin on kadonnut.

Pienen pettymyksen jälkeen uteliaisuus voittaa: miten maisema on voinut kokea näin totaalisen muodonmuutoksen. Maantien katoaminen näkyvistä ei varsinaisesti haittaa, sillä "puron" pohja on täysin kuiva muutamaa yksittäistä lätäkköä lukuun ottamatta. Kunnon patikkakengät pääsevät kivikossa oikeuksiinsa.

"Puron" pohjaa seuraillen polku alkaa pikkuhiljaa nousta harjannetta pitkin. Korkkipuista ei todellakaan ole tietoa, mutta nyt polkua reunustavat pian sadonkorjuuvaiheeseen tulevat avokadoviljelmät. Voitamme houkutuksen poimia muutama herkullinen eväspala matkaan!

Harjanteen päällä aukeavat maisemat palkitsevat pienen kiipeämisen vaivannäön. Tuoreet viljelmät ovat siististi hoidettuja, ja seutu vaikuttaa elinvoimaiselta toisin kuin monet muut Aurinkorannikon patikkareitit, joiden varrelta kylät ovat kadonneet ja istutukset hoitamattomina villiintyneet.

Polku palailee takaisin etelään päin laakson itäreunaa, jossa on paljon mukavia piknik-niittyjä. Tunnelma on varsin leppoisa, ja aurinko hellii kävelijöitä.

Iloinen yllätys on kyläkoululla toimiva pieni ravintola, josta saa juuri pikkunälkään sopivat herkulliset Boquerones ennen kotiinpaluuta!

Kenelle sopii: ei vaadi kovaa kuntoa, mutta osin kivikkoisen reitin vuoksi kunnon jalkineet pitää olla.

Milloin: Sopinee myös hellepäivälle, koska polku kulkee osin varjossa ja levähdyspaikkoja on. Vettä tai ruokaa ei saa matkan varrelta.

Parasta: kauniisti hoidetut rehevät viljelmät (kun niitä korkkipuita ei ole enää nähtävillä...)

Aurinkorannikon patikkablogi 1: Costa del Solin aurinkopolku

Kävelty: 7.11.2016, 12 km, 3 tuntia, ei merkittävää nousua tai laskua

Aurinkorannikolle on tarkoitus rakentaa rantaviivaa myötäilevä polku, joka valmistuessaan yltää Marbellasta Nerjaan Senda Litoral -reitiksi ( n. 180 km), Sen valmistumista odotellessa pitää tyytyä vähempään...

Polku alkaa 14 km Fuengirolasta länteen Mijas Costan La Calan rannalta ja jatkuu rantaviivaa myötäillen Calahondan suuntaan. Välillä polku on puista, välillä piipahdetaan rannalla tai käytetään olemassa olevia väyliä.

Kulku on tasaisen miellyttävää, ja huoltopisteitä tulee vastaan jatkuvasti. Matkalle osuu Suomestakin tuttuja näkyjä.

Miettimisen paikka tulee vastaan Calahondan rannalla: opaskartat näyttävät polun jatkuvan, mutta silmä sanoo toista. Lenkkarit käteen ja kahlailemaan...

Ei löytynyt polkua enää tämän mutkan takaa, siispä takaisin päin. Aika pysähtyä ihailemaan vartiotornia, jollainen on tämän reitin molemmissa päissä. Niitä on säilynyt ketjuna
pitkin rantaviivaa, jos koko reitti joskus valmistuu niin niitä on matkalla yhteensä 42.

Paluumatkalla on vielä hyvää aikaa tutustua haikaran puuhiin ja (kala?)ravintolaan.

Kenelle sopii: kaikille, myös liikuntaesteisille

Milloin: oikeastaan milloin vain. Tosi kuuma päivä tai kylmä merisumu voivat tehdä retkestä vähemmän miellyttävän.

Parasta: meriluonto

Mukaan: uikkarit kuumana päivänä, hyvä hiekkaranta on alussa, lopussa ja keskellä