Lähin kaupunki Manilva sijaitsee parin kilometrin päässä jyrkän mäen huipulla. Helpotamme kuitenkin reittiä ajamalla suoraan noin puolen kilometrin päässä lähteestä sijaitsevalle parkkipaikalle.
Polku alkaa parisen sataa metriä ennen kylpylää kääntyen vasemmalle soratieltä. Kävelijää ilahduttavat heti alkuun näyttävät kalliomuodostelmat.
Hiekkapolun päättyessä löytyy vanha roomalainen tie, joka jatkuu kanjonin läpi. Ihmetyttää, millä nuo kaikki kivet on saatu hilattua paikalle...
Välillä tie on ihmeellisesti säilynyt tuhansia vuosia, mutta paikoin se on sortunut louhikoksi, jossa joutuu nelivedolla etsimään etenemismahdollisuuksia.
Lammaslaumat ovat omineet tämän seudun ja väistävät laiskasti kulkijaa vasta viime metreillä.
Roomalaisen tien päättyessä eteen aukeaa tuulimyllypuisto, joka on oikeastaan aika komea näky. Samalla myös tuuli on yltynyt niin kovaksi, että on suorastaan vaikeaa pysytellä tiellä - eipä ihme, että myllyt on sijoitettu tälle harjanteelle
.
Asiat muuttuvat, ja sinänsä erinomaisen patikkaoppaan 10 vuoden ikä aiheuttaa toisen kerran näillä patikoilla ongelmia. Oikaisemme maantieltä lammaslaitumelle, jonka toiselta puolelta tulisi alkaa polku Utrera-vuoren yli. Pitkän harhailun jälkeen joudumme toteamaan, että koko laidun on ympäröity piikkilanka-aidalla lukuun ottamatta ylityspaikkaamme - siispä reilun tunnin harhailun jälkeen ollaan taas tiellä. Tuuli yltyy edelleen, mutta pakko jatkaa asvalttitietä pitkin tai kääntyä takaisin roomalaiselle polulle.
Lopulta löytyy kuitenkin itään kaartava soratie, jota on mukava kävellä ja aurinkokin pilkahtaa. Taivas on täynnä erikokoisia ja -näköisiä haukkoja ja kotkia, joita en valitettavasti tunnista. Onneksi emme ole jäniksiä...
Manilva-joelle laskeuduttaessa Casaresin kaupunki siintää hienosti pohjoisessa.
Alkaa mielenkiintoinen ja kaunis vaihe polussa, joka kulkee Manilva-joen molempia puolia. Saavutaan raunioituneelle myllylle "Molinas de Cancon", ja pienen haeskelun jälkeen sen takaa löytyy avattava portti jonka jälkeen matka voi jatkua.
Joki on täysin kuiva sateisesta keväästä huolimatta, joten kuivin jaloin selvitään. Eipä ihme että myllyt ovat lakanneet toimimasta. Todennäköisesti joen vesi on ohjattu Aurinkorannikon vesihuollosta vastaavaan suureen tekojärveen.
Polku nousee välillä ylös kukkuloilla, ja kulkijalle avautuu näkymiä näyttäviin kivimuodostelmiin ja luoliin.
Lopulta koittaa matkan päätekohta, 2000 vuotta toiminut roomalainen kylpylä "Banos de la Hedionda" joka on säilynyt täysin käyttökelpoisena ja kaikille ilmaiseksi avoimena. Paikalla ei ole muita kuin iäkäs ranskalainen parikunta joka tähyilee kiinnostuneena kylpijöitä. Vesi on viileähköä jos vertaa kuumiin lähteisiin, läpi vuoden noin 21-asteista. Tämä onkin ehkä kylmä lähde! Äkkiä siihen tottuu ja alkaa viihtyä.
 |
 |
| Caesarin tyyliin! |
Jäljellä onkin enää lounas läheisessä baarissa, jossa meno yltyy iltapäivällä aika hurjaksi. Espanjalainen seurue tanssii terassilla horjahdellen mutta hyväntuulisena flamencoa (kukahan heistä aikoo ajaa pois sieltä) ja murteesta päätellen australialainen isäntä kumoaa lounaan aikana 8 olutta. Sisäpuolella on menossa soundcheck blues-iltaa varten. Parhaat Gambasit mitä on saatu!
Yhteenvedon paikka. Mielenkiintoinen historiallinen kävely. Kyllä roomalainen rakennustaito oli melkoista. Roomalainen tie ja Manilva-joen laakso ovat unohtumattomia kokemuksia, pikkuinen kylpylä sympaattinen, miinuspuolena keskellä reittiä noin 1.5 km taivallus pitkin tuulista asvalttitietä. Patikka sopii kaikille, louhikko kysyy hieman hermoja ja keskittymistä, tien löytäminen roomalaisen tien päästä jokisuistoon vaatii vähän tuuria ja harhautumiset on hyväksyttävä. Viileä kylpy kävelyn jälkeen oli huippukokemus!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti