Aurinkorannikon patikkablogi 22: Casaresin kylästä hanhikorppikotkien vuorelle

Andalusialaiset valkoiset kylät ovat kuuluisia kauneudestaan, mutta Casares saattaa olla niistä kaunein. Noin 6000 asukkaan kylä on saanut todennäköisesti nimensä Julius Caesarin mukaan, joka perusti kylän parantavien lähteiden lähelle (patikka 18 roomalainen kylpylä, Banos de la Hedionda). Joidenkin mielestä nimi on tosin saanut alkunsa arabiankielisestä sanasta Caxara, linnoitus.

Casaresin maisemaa hallitsee kukkula, jolla sijaitsevat arabimuurien ja -linnan rauniot.

Autolla saapuvan on hyvä aloittaa patikka kaupungin eteläpuolella mäellä sijaitsevalta parkkipaikalta, josta aukeavat upeat maisemat pohjoiseen kylän yli. Parkkipaikan vasemmalta reunalta johtavat portaat alemmalle tasolle, josta on edelleen hyvä ihailla kaupungin maisemaa. Tämän tason oikealta puolelta laskeutuvat edelleen portaat aukiolle, joka toisesta päästä lähtee keskustaan johtava Calle Fuente. Pian saavutaankin vilkkaalle keskusaukiolle. On pyhäinpäivä, ihmiset kulkevat pyhäpuvuissa kukkia kanniskellen.

Matka jatkuu pohjoiseen päin Calle Carreraa pitkin, ja pian ohitetaan bussiasema jonne bussi saapuu Esteponasta kahdesti päivässä - ei kovin kätevää patikoijalle. Matka jatkuu T-risteykseen, josta käännytään vasemmalla Gauchiniin johtavalle tielle. Ravintola Venta el Miradorin jälkeen hylätään autotie ja lähdetään ennen puron uomaa kiipeämään oikealle ylös betoniluiskaa. Mäkeä noustaan ohittaen suljetut verkkoaidat, ja pian tiestä erkanee vihreä-valkoisella maalilla merkattu polku. Polku kääntyy jyrkästi oikealle melkein heti risteyksen jälkeen ja alkaa retken työläin osuus, pitkä ja hikinen nousu metsän keskellä kohti pohjoista. Hiljalleen laakson appelsiini- ja muut viljelmät katoavat puiden taakse.

Ensimmäiset appelsiinit kypsyvät loppusyksystä.

Casares on jäänyt jo taakse.

Ensimmäiset hanhikorppikotkat pyörivät kiinnostuneina ja seuraavat vaeltajaa - mitähän ne oikein haluavat...

Menkääs nyt korpparit siitä muualle.

Vajaan tunnin kuluttua 500 metrin nousu lopultakin päättyy, ja saavutaan rappeutuneelle vuoristomajalle Albergue Crestellinalle. Täällä on oiva hetki avata eväspussi ja ihailla maisemaa katoksen varjossa istuskellen, On aika lämmintä, vaikka marraskuu onkin jo alullaan.

Retkeilymajalta lähtiessä on hyvä poiketa polulta ja lähteä selvästi viitoitetulle näköalapaikalle Mirador de Cosalba. Maisema on henkeäsalpaavan hieno. Gibraltarin kallio siintelee edessä.

Gibraltar siintelee edessä.

Miradorilta palataan takaisin retkeilymajalle, ja lähdetään suuntaamaan pohjoiseen hyväpohjaista, hiljalleen nousevaa hiekkatietä pitkin.

Noin kolmen vartin jälkeen on aika hylätä merkitty reitti ja lähteä nousemaan Hanhikorppikotien vuorelle lähes kilometrin korkeuteen, Cerro de las Chapas. Tämä osa retkestä on vaikeakulkuinen - tarvitaan tukevat varrelliset vaelluskengät, mielellään pitkälahkeiset housut piikkipensaiden vuoksi. Sumuisella tai sateisella säällä ei kannata edes yrittää, eksymisen riski on todellinen.

Alkuun polku kulkee leveänä ylös, mutta kapenee hiljalleen piikikkäiden pensaiden reunustamaksi uomaksi. Saavutaan ruohikkoiselle tasanteelle, minkä jälkeen vuorta ylös seuraileva lammaspolku on merkitty harvakseen kivikasoilla. Täällä pitää olla käsitys minne on menossa ja näkyvyys sinne, muuten ei varmastikaan löydy tietä ylös eikä etenkään takaisin.

Maisemat ylhäältä vuorelta ovat vaivan arvoiset

Reitti ei ole kovin selkeä, ja osin umpeen kasvanut. Jos kuvan suurentaa, voi erottaa toistakymmentä korppikotkaa,

Privaatteja lentonäytöksiä käydään antamassa, kauniisti ajateltuna.

Hanhikorppikotkat ovat uljaita lintuja, joiden siipien väli on noin 250 cm ja paino toistakymmentä kiloa. Espanja on niiden kultainen maa, jossa ruokinnan avulla pesivien parien määrä on noussut noin 30.000:een eikä lintu ole uhanalainen. Niitä esiintyy myös yksittäisinä Portugalissa, Italiassa, Bulgariassa ja Kyproksella. Suomeenkin asti on harhautunut muutama yksilö. Selviämistä lienee edesauttanut, että hanhikorppikotkan kynsien muoto ei anna sille mahdollisuutta saalistaa liikkuvia kohteita - se vain puhdistaa maiseman raadoista.

Joudun kuitenkin sanomaan korppareille pikaiset näkemiit, sillä kilometrin korkeudessa sama tuuli joka puhalsi lämpöisenä laaksossa alkaa olla hyytävä, eikä kiinnosta ajatus jäädä pimeässä etsimään reittiä alas piikkipensaiden ja rotkojen halki.

Paluumatka on leppoisa betonoitua/hiekkaista tietä pitkin. Kuorittuja korkkitammia on paljon reitin varrella.

Lopulta siintää taas paluumatkalla Casaresin kaupunki.

Loppumatkasta saavutaan samaan T-risteykseen josta käännyttiin alas; nyt ei tarvitse kääntyä kaupungin keskustaan vaan voi jatkaa matkaa suoraan parkkipaikalle. Parkkipaikalla tapaan vielä Almeriasta visiitille tulleen espanjalaiskolmikon, joille lähden esittelemään uudelleen kaupunkia... alkeellisellakin espanjalla alkaa pärjätä, kun on tahtoa.

Yhteenveto!

Alussa tiukka ja hikinen nousu, sen jälkeen leppoisaa kävelyä hyvää tietä pitkin jos ei halua lähteä Korpparivuorelle. Jos sinne lähtee, retken luonne muuttuu täysin erilaiseksi.