Aurinkorannikon patikkablogi 32: Kaapelivuorelta Torremolinosiin

Keskitalven olosuhteet ovat Espanjan vuoristoisella ylängöllä usein epävakaat, ja kuuden maissa laskeutuva pimeä voi yllättää ikävästi oudommalla reitillä kulkevan. Niinpä on hyvä lähteä katsomaan, millaisia ennen kulkemattomia reittejä näin uuden vuoden aikaan olisi tarjolla aivan kotiovelta ilman autokyytiä.

Vaellusreitistö GR-249, "Gran Senda de Malaga" http://www.gransendademalaga.es/en/4724/resume tarjoaa 35-etappisten patikointiverkoston, jota kulkemalla pääsee tutustumaan Malagaa ympäröivään vuoristoon peräti 745 kilometrin matkan verran. Ei lopu käveltävä kesken! Lähinnä kotiovea kulkee kuitenkin reitin toiseksi viimeinen etappi GR-249-34 (nimi voisi olla houkuttelevampikin) joka kulkee Benalmadenasta Alhaurin de la Torre-kylään. Tätä reittiä kuitenkin improvisoidaan nyt uuteen uskoon.

Joulun aikana pidetyn pienen flunssan ja kaikenlaisen fyysisen inaktiivisuuden jälkeen tuntuu hyvältä idealta skipata reitin alun 600 metrin nousu Benalmadenasta ja ajella sen sijaan kaapelihissillä ylös Calamorro-vuorelle, josta voi helposti laskeutua alas reitille. Hissi kulkee talvella sään salliessa loppiaiseen asti klo 11-18, joten kyytiin vaan. Kauniin ilman houkuttelemana väkeä onkin kertynyt aika paljon odottamaan vuorelle pääsyä..

Tänne kyytiin vaan

Pian pääseekin kotikaupunkia Espanjassa ihailemaan hanhikorppikotkan vinkkelistä.

Edessä alhaalla Tivoli, Calamorro-vuosi siintää edessä ylhäällä.

Calamorro-vuorella siirrytään hieman hissin tulosuunnassa takaisin päin, missä vuorta lähtee itään päin kiertämään huoltotie. Maisemia Benalmadenan suuntaan voi ihailla kaukoputkella tai ilman.

Polku laskeutuu aluksi alas Calamorro-vuorta betonista huoltotietä pitkin karun kauniissa maisemassa.

Aika karua paljaalla etelärinteellä...

Kasvit eivät saa olla kovin vaativia pärjätäkseen täällä.

15 minuutin kävelyn jälkeen saavutaan opasteelle "Benalmadena 6 km" ja "Alhaurin de la Torre 6.3 km", tästä käännytään oikealle Alhaurin suuntaan. 15 minuuttia tästä tulee viiden kyltin opaste, jossa alin opaste Alhaurin suuntaan näyttää 5.4 km. Maisemat sekä pohjoiseen vuoristoon että etelään Välimerelle ovat huikaisevat jälleen kerran. Lämmintä vaatetusta saa karsia pois päältä, sortsit ja T-paita riittävät loppureissulle.

Pohjoiseen

Etelään

Seurataan kylttejä "Albergue Canada del Lobo", "Refugio "Canada del Lobo". Kyseessä pitäisi olla jonkinlaiset retkeilymajat joissa olisi hostelli- ja ravintolatoimintaakin, mutta espanjalaiseen tyyliin paikat ovat suljettuja loistavasta kelistä jo monista retkeilijöistä huolimatta. Nettisivut ilmoittavat hostellin olevan kiinni turvallisuussyistä, mitä ihmettä.

En ole kertaakaan onnistunut löytämään espanjalaista retkeilymajaa joka olisi auki, olivatpa miten uusia hyvänsä. Tämäkin on valmistunut vuonna 2017...

Kiva hostelli, mutta kiinni

Kiva retkeilymaja, mutta kiinni

Refugion jälkeen autokelpoinen tie päättyy, ja polku jatkuu hyväpohjaisena alas rinnettä.

Ihanteelliset olosuhteet retkeilyyn. Polun varressa kasvavat rosmariini, salvia ja timjami. Lämpöä 16 astetta.

Jään koko ajan patikkaseurasta jälkeen kännykän räpsähdellessä.

Seuraava etappi onkin lähdöstä 1t 30 minuutin päässä kyltti, joka osoittaa vasemmalle Alhauriniin ja taaksepäin Benalmadenaan. Kertomatta jää, että oikealle vievä polku johtaa Torremolinosiin, mutta suunta näyttää niin selkeältä että lähdetään sinne päin.

Nyt poiketaan polulta GR-249 eikä kyltti opasta minne vie polku alas mäkeä, mutta kyllä se Torreen vie.

Torremolinos aukeaa alhaalla.

Tässä tulee polun ainoa hiukan hankalampi osuus, jyrkkä ja aika kivinen lasku kohti rantaa. Joku hinta pitää maksaa helposta hissinoususta ylös...

Rosmariini kukkii kauniisti, mutta polku on aika piikikäs. Melkoisia naarmuja saa sääriin ja käsivarsiin.

Loppumatkasta yllättää laakson pohjalla melkoinen datsa. Jonkin sorttinen kotipuutarhakin edustalla. Kukahan täällä asustaa, autiolta näyttää..

Erikoinen asumus, näyttää tosin tyhjältä nyt.

Loppumatka kulkee tasaista polkua pitkin kohti Torremolinosia. Siinä vaiheessa kun polku muuttuu taas autokelpoiseksi käytöstä poistetun kalkkikivilouhoksen luona, paljastuu harmillinen ilmiö, joku idiootti on käyttänyt tilaisuutta hyväkseen ja kipannut alueen täyteen rakennusjätettä. Onneksi tällaiset näyt ovat harvinaisia ja polut lähes poikkeuksetta täysin roskattomia.

Autopistan alituksen jälkeen ollaankin jo melkein Torremolinosin keskustassa lähellä, lähellä Tykistöpuistoa, Parque de la Bateria. Suomalaiset kutsuvat aluetta Patteripuistoksi, käyhän sekin.

Yhteenveto: Kiva päiväkävely, helppokulkuinen, sopii kaikille kouluikäisestä lähtien. Alkureissun kaapelihissi herättää varmaan ihastusta nuoremmassa väessä. Ainoa vähän hankalampi paikka on noin puolen tunnin jyrkkä laskeutuminen Torremolinosiin vievän polun alussa. Kesä-elokuussa reitti on kuuma kävellä ja liian suojaton auringolta. Jos polvet vaivaavat, voi harkita reitin kulkua toiseen suuntaan mikä tosin tarkoittaa noin 800 metrin nousua Calamorro-vuorelle. Reippailija voi pidentää matkaa sivuuttamalla Kaapelivuoren ja kävelemällä koko matkan Benalmadenasta/-aan.

Aurinkorannikon patikkablogi 31: Huipulla tuulee

Sunnuntaiaamu Sierra Nevadan Cumbras verdes -kylässä valkenee yhtä kirkkaana kuin edellinenkin päivä, mutta säätiedotus lupailee pahaenteisesti vuorille puolesta päivästä alkaen tuulta ja sadetta, jonka olomuoto vaihtelee korkeudesta riippuen. 

Aamiaiset eivät ole espanjalaisten hotellien varsinaisia vahvuuksia.

Iäkäs rouva tarjoilee ystävällisenä aamupalaa, mutta jutut jäävät minulta kyllä käsittämättä lukuun ottamatta että kylmästä varoittelee. Minua lukuun ottamatta autiossa hotellissa aamun Café con lecheä siemaillessa tulee kuitenkin tunne, että kaunis aamupäivä pitää hyödyntää, kun kerran tänne asti on päättänyt patikoimaan tulla. Kuvan oppaasta "Walking and trekking in the Sierra Nevada" löytyy reitti Trevenque-vuorelle, jonka huippu on yli kahden kilometrin korkeudessa, eli nousua olisi tiedossa 700 metriä. Päätän lähteä kokeilemaan onneani. Jos keli käy kovin karskiksi, huippu on mahdollista sivuuttaa oikopolkua pitkin paluureitille.

Pakkaan siis tarvikkeet autoon ja ajan tällä kertaa suoraan parkkipaikalle, joka on sama kuin edellisen patikan (30) lähtöpiste. Kauniista aamusta huolimatta vaatetta pitää olla reippaasti päällä: pitkä alusvaatekerrasto, pitkähihainen lämmin paita, vettä pitävä patikointiasu, pipo, pilkkirukkaset, villasukat ja varsilenkkarit. Mikään vaatekappale ei osoittaudu turhaksi matkan edetessä.

Maisemat lännen suuntaan kohti Granadaa ovat jälleen kerran huikaisevat.

Reitti kohti Trevenque-vuorta lähtee parkkipaikalta kohti itää. Merkittyä polkua kuljetaan muutama sata metriä, ja tämän jälkeen alkaa kyltin opastamana aika hikinen parin sadan metrin nousu. Polku katoilee välillä hiekkakasojen ja ruohotupsujen sekaan, mutta suunnasta ei pysty erehtymään. On aika heittää hyvästit päivän viimeisille auringonsäteille.

Polku vie helppokulkuisena hiekkaista harjannetta pitkin. Valitettavasti alkaa tapahtua juuri mitä sääennuste lupaakin, idästä alkaa kertyä pilviä lumisten huippujen päälle.

Noin kolmen vartin kävelyn jälkeen saavutaan näköalapaikalle ja on aika mulkoilla retken pääkohdetta Trevengue-vuorta, joka tuntuu mulkoilevan takaisin. Vähän arveluttaa; oppaassa varoitetaan menemästä vuorelle liukkaalla kelillä, vaikka sinne pääseekin "ryömimättä ja ilman käsien apua". Jaa.

Ei taida olla kovin helppo nakki tuonne meno, ja siellähän on näköjään lunta.

Matka jatkuu kuvan osoittamaa rinnettä alas, toinen polku lähtisi vasemmalle ylös mutta kartan perusteella se päättyy umpikujaan. Ylitetään kuvassa oikealla alhaalla näkyvä kuiva joen uoma, ja leveä hiekkainen uoma alkaa hiljalleen nousta kohti vuorta.

Valinnan paikka

Lammaskoira käy nuuhkimassa lahkeita ja murahtaa hyväksyvästi, mutta tuntuisi samalla meinaavan, että kovin paljon lähemmäs laumaa ei ole syytä tulla. Otan varoituksen tosissaan, evästauon paikka. Ja sitten alkavat ensimmäiset lumihiutaleet tulla alas, järki voittaa. Tuonne ei ole syystä lähteä uhmaamaan lumisateeseen kohtaloaan, jos mäki on liukas ja vuori peittyy pilveen - käsitys suunnasta saattaa kadota kokonaan. Päätän lähteä kiertämään vuorta oikealta edessä näkyvälle kukkulalle käymättä ylhäällä. Matka jatkuu kaunista ja hyväpohjaista polkua pitkin ylemmäs rinnettä.

Lumiraja tulee vastaan noin 1700 metrissä. Välillä voisi ajatella olevansa marraskuisessa Nuuksiossa.

Yksi ero kuitenkin on - polulla on huumaavan hyvä tuoksu, joka tulee lumen alle peittyvistä yrteistä. Ainakin näyttäisi olevan timjamia, rosmariinia ja salviaa.

Yrttitupsuja pilkottaa ohuen lumikerroksen alta.

Lopulta saavutaan auton kuljettavalle tielle, risteyksestä käännytään oikealle. Reilun puolen tunnin jälkeen tulee vastaan kesäaikana auki oleva erämaja "Refugio Forestal de Rosales". Talvisessa kelissä on vaikea saada itselleen mielikuvaa, mahtaako paikka olla kesäaikaan vilkaskin retkikohde.

Refugio on hyvä taukopaikka

Tämän jälkeen käy se mitä olin vähän uumoillutkin, sakea sumu nielaisee vuoret pois näkyvistä, ja lumihiutaleet alkavat vaihtua vesipisaroiksi.

Äskenhän tuolla oli vuoria

Helppokulkuinen tie päättyy vanhalle myllylle, ja siitä lähtee kävelypolku nousemaan Dilar-laakson rinnettä oikealta puolelta. Sumun seasta erottuu  ruskan värejä.

Viimeisen kolmen kilometrin osalla tulee vähän ikävämpi yllätys. Sade yltyy, mikä tarkoittaa että näkyvyys jää huuruisten ja märkien silmälasien takaa olemattomaksi. Mutta se varsinainen yllätys on, että oppaan mainostama polku jossa voi nauttia "magnificant view"in iloista on kulkee jyrkänteen reunalla valtaosan aikaa vailla minkäänlaista suojaa putoamiselta.

Siis meneekse polku oikeasti tuolla

Mitähän mutkan takana on

Ai tällainen paikka.

Vähän kolkosti käy mielessä, että jos tuonne nyt tipahtaisi niin ensimmäisenä löytäjänä toimisi varmaan hanhikorppikotka. Mutta juuri kun olo alkaa tuntua sankarilliselta, niin vastaan tulee iloinen espanjalainen pariskunta hauvaa ulkoiluttamassa eivätkä ole moksiskaan jyrkänteen reunasta. Kai sitä kaikkeen tottuu. Karut maisemat ovat kyllä hienoja, kun tohtii pysähtyä niitä katsomaan.

Yhteenvedon paikka: mukava retki, vaikka huippu jäikin valloittamatta. Viimeisen osuuden vuoksi ei sovellu jos on taipumusta huimaukseen, enkä olisi lähtenyt matkaan näin huonolla näkyvyydellä jos olisin tiennyt. Millainen se vuoren huippu olisi mahtanut olla josta oppaassa varoiteltiin, pitää ehkä käydä katsomassa paremmalla kelillä sitten kevätpuolella...

Aurinkorannikon patikkablogi 30 - aurinkoa ja ruskaa Sierra Nevadassa

Sierra Nevada (suomeksi "lumen peittämä vuorijono") sijaitsee aivan Granadan kaupungin läheisyydessä ja noin 1.5 tunnin automatkan päässä Aurinkorannikolta. On jo useamman vuoden ajan tuntunut mielenkiintoiselta talvi-idealta lähteä kokeilemaan sinne vaikka murtomaahiihtoa aikana, jolloin Helsingistä ei välttämättä pääse minkään ladun ääreen samassa ajassa...

Nyt marraskuussa hiihtoladut eivät kuitenkaan ole vielä kunnossa, joten suunnitelmissa on patikoida lumirajan alapuolella, kun ylempänä lumi tekee jo kävelyn mahdottomaksi. Valitsen tukikohdaksi pienen Cumbres Verdes "vihreät kukkulat" -kylän alle puolen tunnin ajomatkan päässä Granadasta. Piskuinen kylä ei ole palveluilla pilattu, siellä on muutama hotelli ja kolme ravintolaa, ja hotelleistakin osa on kiinni marraskuussa, joka on selkeästi off-season kautta. "Apartamentos Turisticos" pitää kuitenkin ovensa auki kaikkein hiljaisimpaankin aikaan.

Matka ei mene ihan putkeen, kun olen laittanut navigaattorin osoitteeksi hotellin katuosoitteen Granadan kaupungissa ja päädyn lähes 40 kilometrin päähän Cumbres Verdesistä. Oikea kaupunki olisikin ollut Zubia! No, eipä se mitään, lopulta oikea paikka löytyy ja ylimääräiset tarvikkeet saa jätettyä uinailevaan hotelliin. Isäntä on ystävällinen, mutta espanjan kielellä pitää pärjätä.

Ensimmäiselle päivälle suunniteltu patikka mukailee kirjan "Richard Hartley: Walking and Trekking in Sierra Nevada" patikkaa numero 15, Boca de la Pesca, "Kalan suu". Osoittautuu, että aika lailla muuntelemallani matkalla yhdistyy mielenkiintoisella tavalla neljä aivan erilaista maastoa ja sielunmaisemaa.

Aloitan patikan kylältä enkä oppaan aloituspaikalta parkkipaikka "Collado Seville" (sieltä lähtee seuraava patikka). Mäki ylös, oikealle jää ravintola "La Guitarra", hiekkatietä alas. Sää on hivelevän kaunis ja lämpötila kolmisen astetta plussan puolella.

Mäki kannattaa kävellä alas autotietä pitkin, vasemmalle jää ilmeisen suosittu ravintola "a Fuente del Hervidero" jossa kannattaa piipahtaa lounaalla, jos eväät ovat niukat (kylässä ei ole yhtään kauppaa). Fuenten jälkeen aukeaa ensimmäinen hieno näkymä ruskaiseen maisemaan ja lumen peittämiin vuoriin yli 3 km korkeudessa.

Saavutaan "Collado Seville" parkkipaikalle. Vilpoisella kelillä retkipöydillä on hyvin tilaa syödä lounaseväitä...

Patikan ensimmäinen osa alkaa EU-kunnostetulla 840 metrin mittaisella stradalla, joka vie näköalapaikalle. Vähän tylsän näköisen alun ei kannata antaa hämätä, maisemat alas rotkoon ja ylös vuorille ovat hienot.

Aika suoraviivaisen näköistä...

Näköalapaikalle "Mirador" saapuessa maisemat kuitenkin vakuuttavat.

Pian näköalapaikan jälkeen tie vie jännittävän hiidenkiven luokse.

Tämän jälkeen retki vie "Kalansuu" kukkulan luokse ja maisemat vaan paranevat. Nimi tulee siitä, että paikallisten mielestä muodostelma näyttää pohjoisesta katsottuna aivan kalan suulta. No jaa...

Maisema Kalansuu-kukkulalta

No joo, tässä on pakko ottaa selfie... auringosta huolimatta keli on varsin vilpoinen.

Kalansuu-selfie

Pian kalansuun jälkeen patikkaopas kehottaa kääntymään takaisin alas laaksolle vievää polkua, mutta sään ollessa näin hyvä päätän jatkaa matkaa ja kiertää mäen, joka on samalla koko Sierran länsireuna.

Tästä alkaa samalla patikan toinen osa, joka on leppoisaa kävelyä mäntymetsässä ja paahteisella etelärinteellä. Saavutaan kastelukanavalle, mutta tästä en käänny alas vaan jatkan polkua pitkin tuoksuvan mäntymetsän läpi. Metsän loputtua merkitty polku loppuu, ja käännyn alas mäkeä polkua pitkin jonka oikeaa puolta reunustaa luonnonpuiston reuna ja vasemmalla on hieno näkymä laaksoon, joskin lanka-aidan takaa. Keskitalven ilo on, että etelään aukeavalle rinteelle aurinko paistaa suorastaan kuumasti, voi avata takkia ja poistaa pipon.

Alas mäkeä kulkee selkeä polku auringon lämmittäessä. Lasku on aika pitkä ja jyrkkä, eikä välttämättä hyvä valinta jos on polvivaivaa. Lopulta tullaan kuitenkin asvaltoidulle levikkeelle, jossa on jälleen retkipöytiä.

Nyt alkaakin pohdinta, miten matkaa kannattaisi jatkaa, kun oppaan reitiltä olen jo kilometrejä syrjässä. Yllättäen Google Maps tulee tässä apuun ja näyttää pienimmätkin polut koossa, jota katsomalla voisi kuvitella kulkevansa moottoritien reunaa.

On helppo valita tie takaisin kylälle, se kääntyy vasemmalle jonkinlaisen Riemukaaren alta.

Riemukaari tämäkin

Alkaa patikan kolmas osa, joka on vaellusta pitkin ruskan valtaamia villiintyneitä oliiviviljelmiä. Pellolle käännytään oikealle pari sataa metriä Riemukaaren jälkeen, risteys jää helposti havaitsematta.

Polku johtaa edelleen ylös kohti kukkulaa - ja jälleen saavutaan eväspöytien luokse. Nyt taaksepäin katsoessa opastaulu näyttää, miltä kalansuun tulisi näyttää - en kyllä näe...

Siis mikä ihmeen kalansuu...

Vielä on jäljellä retken neljäs osa. Vasemmalle vievää tietä mennään muutama sata metriä eteenpäin ja käännytään kylään vievälle polulle, joka muistuttaa epäilyttävästi Luukin luontopolkuja. Sieniäkin ponnistaa maasta, lajit jäävät kyllä tunnistamatta.

Vähän kuin suomalaisessa sekametsässä kävelisi. No, männyt ovat kyllä eri näköisiä.

Yhteenveto: erittäin hauska ja suhteellisen kevyt retki, jossa tunnelmat vaihtelevat arktisesta viimasta helteiseen etelärinteeseen, umpeen kasvaneeseen peltoon ja Luukkaan luontopolkuun. Paljon eväspaikkoja. "La Fuente de Hervidero" ravintolassa voi syödä lähtiessä tai palatessa, mutta sinne mennessä paluumatkalla ei aliteta Riemukaarta vaan käännytään risteyksestä sen kohdalla oikealle.

Kylän iltaelämä on aika vaatimatonta. La Guitarra (sen ohi menin alussa) on kiinni, mutta valaisemattoman kadun päässä on toinen ravintola, minne saapumiseni antoi varmaan ihmettelyn aihetta loppuvuodeksi. Tupakka sauhuaa korttipeliseurueessa (tupakointi kielletty) ja koirat käyvät kärkkymässä makupaloja kana-ateriastani (koirilta pääsy kielletty). Varsin paikallista! Sitten onkin hyvä alkaa levätä ja varustautua huomisen retkeen, joka on vaatimustasoltaan selvästi haastavampi.