Aurinkorannikon patikkablogi 39: Uusia polkuja ja kolkkoja kyliä Sierra Nevadassa

 Kävelty: Torstai 30.3.2023

Edellisenä päivänä olin ollut suomalaisen Mariannen vetämällä patikalla Almunecarin lähistöllä (blogi 38: Nudistirannalta vartiotorneille). Retken lopuksi sain ehdotuksen, josta en voinut kieltäytyä: lähtisinkö seuraavana päivänä "koekävelijäksi" Sierra Nevadaan reitille, jonne hän aikoo pääsiäisen jälkeen viedä ryhmän. Harva opas haluaa viedä ryhmiä reiteille, joita ei ole itse etukäteen käynyt tiedustelemassa. Eipä tarvinnut pitkään harkita varsinkin, kun olin jo etukäteen päättänyt yöpyä Almunecarissa hotellin loistavan buffet-illallisen ja lämmitetyn uima-altaan houkuttelemana.

Patikka lähtee liikkelle Yátorin kylästä, jonne on Almunecarista 1.5 tunnin automatka. Matkalle osuu kaunis, mutta hieman erikoinen nähtävyys: valtavan kokoinen keinojärvi Embalse de Rules, joka rakennettiin turvaamaan rannikon kaupunkien ja viljelysten vedensaanti. Järvi saatiin kyllä valmiiksi, mutta rahaa ei riittänyt enää kastelujärjestelmien rakentamiseen - ja siinä se nyt nököttää kauniina, mutta toistaiseksi tarpeettomana. Jonkinlaista virkistyskäyttöä altaalla kuitenkin on kesäaikana.

Komea tekojärvi on odottanut käyttöään vuosien ajan.

Monien mutkien jälkeen Yátorin kylä  löytyy, ja auto parkkeerataan keskustaan Plaza Espanalle. Tämän kylän Plaza Espana on kyllä vaatimattomin, mitä olen nähnyt...  Kylässä vallitsee muutenkin vähän erikoinen tunnelma, sillä tuntuu, että puolet taloista on myynnissä... myös hollanniksi. Täältä on täytynyt poistua jonkun suurehkon yhteisön, kun kylttejä tuntuu olevan joka talossa.

Valtaosa kylästä tuntuu olevan myynnissä - espanjaksi, englanniksi ja hollanniksi.

Kylästä pois reitille vievä polku löytyy helposti (Calle de la Ermita) ja siitä ylös seuraavaa katua pitkin (Caminita Montenegro).

Alkumatkalla on mielenkiintoisella tavalla romahtaneita kalliomuodostelmia.

Aivan, kuin joku olisi täältäkin haukannut palan pois.

Kasvibongauksiakin tehdään!

Tuoksusta ei voi erehtyä, kamomilla

Uuden sadon manteleita. Vastahan ne olivat kukassa.

Saavutaan Montenegron kylään, joka ei ole koolla pilattu. Siellä on kuitenkin oma kappeli, ja ilmeisesti jokaiselle asukkaalle oma penkki!

Tässä Josen oma penkki, mutta Concha taitaa olla siestalla.

Mariannen oma penkki, Abelardo puuttuu.

Matka jatkuu ylellisesti, sillä kylästä ylöspäin nouseva tie (jolle ei kenelläkään luulisi olevan asiaa) on päällystetty ja siellä on peräti katuvalot!

Matka jatkuu ylellisesti päällystettyä tietä pitkin, valotkin löytyvät

Pian tullaan kuitenkin enteellisesti kyltille "Golco", ja päällystetyltä tieltä käännytään ylös vuoren rinnettä vievälle polulle.

Tästä lähdetään suuntaamaan kylään, jonka nimi on enteellisesti Golco.

Vaikka rannikolla on kuivaa ja vesivarastot vähissä, niin Sierra Nevadassa on ollut luminen talvi. Sulamisvedet tekevät maastosta viljavan.

Reitillä on paljon pieniä vesiputouksia ja lampia.

Ehkä veden paljoudesta johtuen reitillä on myös paljon maanvyörymiä.

Taas saa olla tarkkana, minne jalkansa laittaa.

Mäkeä kiivetään ylös... ja ylös... ja taas ylös. Alkaa olla maaliskuuksi aika kuuma, lämmintä on lähes 30 astetta.

Mikähän näitä mäkiä pistää nousemaan, mutta aina on kivaa.

Lopulta saavutaan Golcoon. Alkuperäinen idea on kiivetä terassimaisesti rakennetun kylän yläkertaan asti katsomaan, olisiko siellä esimerkiksi kahvilaa, jossa tuleva opastettu ryhmä voisi virkistäytyä. Kylä vaikuttaa kuitenkin täysin autiolta, eikä kumpaakaan huvita kiivetä yhtään enempää ylös mäkeä, kuin on välttämätöntä...

Golcon kirkko. Ketään ei todellakaan näy missään.

Tehdään päätös lähteä takaisin alamäkeen kohti Yatarin kylää. Vajaan kilometrin jälkeen vastaan tulee Y-risteys, jonka oikeasta haarasta käännytään alaspäin. Ymmärrys tästä asiasta tulee aika monen yrityksen ja erehdyksen jälkeen, jalat ovat aivan savessa kun on yritetty oikaista matkaa monenlaisia peltoja pitkin.

Tämä Y-risteys jäi huomaamatta ylöspäin mennessä, ja sitten se jäi huomaamatta alaspäin palatessakin. Mutta tästä siis oikealle.

Lopulta aletaan olla taas alhaalla asutuksen parissa! Muutaman aika märän jokiuoman yli pitää loikkia palatessa, mutta pieni kastuminen tässä kuumuudessa on vain plussaa.

Kiva olla välillä menossa alaspäin.

Loppumatkalle on ystävällisesti siroteltu virkistäytymispisteitä.

Pullotettu vesi riittää, mutta nuppia pitää kastella kuten Formula-auton kumia ettei ylikuumene.

Takaisin Yatarissa! Hieno reissu, toivottavasti pääsen ensi talvenakin koevaeltajaksi uusiin maisemiin!

Aurinkorannikon patikkablogi 38: nudistirannalta vartiotorneille

Kävelty: 29.3.2023

Yleensä suunnittelen itse vaellusreitit, tai ainakin luen matkan retkioppaasta ja vastaan itse siitä, pysynkö reitillä. Aurinkorannikolta on kuitenkin viimein alettu löytää myös muita lomanvieton mahdollisuuksia kuin kulhollinen sangriaa uima-altaalla. Erilaisia vaellusoppaita julkaistaan jatkuvasti, reittien viitoitusta on kohennettu, ja myös ohjattuja vaelluksia alkaa olla saatavilla. Myös suomalaisten oppaiden järjestämät vaellukset ovat yleistyneet.

Tällä kertaa päätänkin jättää aivot narikkaan, ja ilmoittaudun suomalaisen Almunecarissa talvikaudella asuvan Mariannen järjestämälle retkelle. Tapasimme noin kuukausi aiemmin Almunecarin petankkileirillä, jossa käytiin mm. Suomi-Ruotsi petankkimaaottelu (takkiin tuli 12-18, revanssi tulossa).

Mariannen järjestämistä retkistä lisää blogin lopussa.

Ohjattu retki tehdään rannikolla Almunecarin kaupungin lähistöllä. Retkelle on lisäkseni osallistumassa ruotsalainen pariskunta.

Hivenen yllätyn, kun kuulen tapaamispaikan: nudistiranta Playa Nudista Cantarriján.  Kuinkahan retkelle kuuluu pukeutua? Tarvitaanko lenkkarit vai vaelluskengät... ja jotain muuta? Pitää lähteä ottamaan selvää.

Nudistiranta aamun koitteessa

Nudistirannalla on puoli kymmenen aikaan hiljaista, ja hyytävän kylmä tuuli puhaltelee mereltä. Lämpömittari näyttää yhdeksää astetta. Kokeneinkin nudisti pukisi täällä kyllä päälleen villapaidan ja -housut! Ketään ei näy missään.

Tasan kymmeneltä paikalle kurvaa kuitenkin auto, ja sieltä astuvat ulos vaellusopas Marianne sekä ruotsalainen pariskunta Karin ja Mats. Jännitys laukeaa, kun kaikilla on ihan normaalit retkivaatteet päällä - myös minulla. Onneksi olin arvioinut tilanteen oikein...

Tunnelma vapautuu, kun retkiasusteet ovat aika yhteneväiset.

Retki alkaa siirtymällä autolla Herraduran kylään, josta suuntaamme takaisin länteen päin. Nousussa pienen kaupungin laelle meidät kohtaa aika dramaattinen näky. Alue on geologisesti epävakaata, ja pieniä huomaamattomia maanjäristyksiä sattuu päivittäin. Niitä vois seurailla nettiosoitteessa https://www.volcanodiscovery.com/place/211920/earthquakes/la-herradura.html. 

Kymmenisen vuotta sitten sattui kuitenkin suuri maanjäristys, joka tuhosi juuri valmistumaisillaan olleita rakennuksia vuorelle nousevan kadun varrelta. Jälki oli ikävän näköistä, vaikka henkilövahinkoja ei tiettävästi sattunutkaan.

Muutamassa järistyksen kohteessa joutuneessa talossa vaikuttaa olevan asukkaita, valtaosin ne ovat jääneet tyhjilleen ja korjaamatta.

Tien toisella puolella jälki on vielä rumempaa, rakennuksista ei ole mitään jäljellä.

Tie nousee retken ensimmäiselle etapille, vartiotornille "Torre de Cerro Gordo". Usein vain muutamien kilometrien välein sijaitsevat vartiotornit ovat tyypillinen näky Andalusian rannikolla. Monet niistä ovat onneksi hyvin säilyneitä ja osittain restauroituja.

Torre de Cerro Gordo

Torre de Cerro Cordo rakennettiin 1500-luvun loppupuolella auttamaan aluetta jatkuvilta meren kautta tulevilta hyökkäyksiltä, joiden yhteydessä alueen väestöä - miehiä, naisia ja lapsia - siepattiin ja vietiin orjuuteen. Tornista varoitettiin savumerkein läheisen alueen kylien asukkaita pakenemaan tai puolustautumaan mereltä tulevia hyökkäyksiä vastaan. 1800-luvulla tornilla ei ollut enää puolustuskäyttöä, mutta poliisi käytti sitä kuitenkin vartiointi- ja tähystystornina.

Matka jatkuu tornilta ensin polkua ja sitten autotietä pitkin. Nudistiranta näyttäytyy nyt ilmakuvan tavalla.

Nudistiranta lintuperspektiivistä

Tieltä lähdetään laskeutumaan kohti rantaa, mutta noin 500 m ennen maalia otetaankin polku oikealle ja lähdetään ylös vuorelle. Taas kohta näkyy toinen Torre! Torre de la Caleta. Tähän Torreen voisi kiivetä köyttä pitkin sisälle, mutta jää nyt tekemättä.

Torre de la Caleta

Komeita maisemia ihaillessa matkan varrelle osuu myös pieni kaunis orkidea, ruusukalkkikämmekkä.

Ruusukalkkikämmekkä

Lopulta perillä! Täältä alkaa vielä lasku takaisin Playa Nudista Cantarrijániin. Siellä on miellyttävä rantaravintola, jossa on mukava muistella päivän retkeä ja suunnitella seuraavaa!

Vielä silmäys näihin rantamaisemiin

Yhteenveto: Mukava, sopivasti haastava mutta ei kovin raskas päiväkävely mainiossa seurassa. Ruotsia tuli puhuttua pitkästä aikaa, Mariannen kanssa juttu luistaa molemmilla kielillä.

Mariannen järjestämistä vaellusretkistä lisää osoitteessa https://www.kalliopeja.fi/kalliopejaresor-vandringsdagar-2023 . Uudet retket jatkuvat syksyllä.

Yhtä uutta retkikohdetta kävimmekin koekävelemässä jo seuraavana päivänä, siitä seuraava blogi!

Aurinkorannikon patikkablogi 37: Huimaava vaellus Ristikukkulalle

 Kävelty: 5.1. ja pienempi ympyrä myös 7.1. 2023

Yleiskuvaus: Tässä patikassa on kaksi rengasmaista reittiä, jotka mäen noustuaan voi kiertää molemmat tai sitten vain toisen niistä. Toinen reiteistä vie huimaavalle jyrkänteelle, jonka reunalle on pystytetty valkoinen risti. Toinen kiertää kukkulan, jonka reunalta löytyy todella vaikuttava luolasto. Jos molemmat reitit kiertää, käveltävää kertyy viitisentoista kilometriä. Reitti on kuvattu Aurinkorannikon uudessa patikkaoppaassa numerolla 6.

Tällä kertaa minulla oli myös retkiseuraa! Ensimmäisellä patikalla seurana on Duodecim-porukka Lissu, Hessu ja Helmi. Toisella reissulla retkikaverina Liisi. Ensimmäisen päivän sää oli pilvinen ja toisen täysin aurinkoinen, siksi kuvienkin tunnelma vaihtelee.

Reitti alkaa Aloran kylästä. Autoton saavuttaa sen myös paikallisjunalla, jonka päätepysäkki Alora on. Käveltävää asemalta kertyy kuitenkin patikan alkuun puolisentoista kilometriä. Autolla saapuva voi jättää auton kylän länsireunalla sijaitsevalle 3-tasoiselle parkkialueelle. On myös mahdollista ajaa auto ihan patikkapolun alkuun, mutta sieltä poispääsy onkin sitten haastavaa - siitä tarinaa blogin lopussa.

Reitille lähdettäessä kannattaa etsiä kartasta Calle la Vinuela, josta suunnistetaan kohti kolmea näkyvää radiomastoa. Vinuelalta käännytään betonikujalle länteen kyltti (Cima Monte Hacho). Korkealla oikealla luoteessa näkyy pian toisen ympyrälenkin päätepisteenä oleva risti. Vasemmalla aukeavat hienot näkymät Aloran kylään ja arabilinnoitukseen. Linnoitus on paljon paremmin säilynyt kuin edellisen blogin vastaava linnoitus Cartaman kaupungissa.

Tämä risti on retken toisen ympyrän päätepiste. Näyttäisi olevan lähellä - mutta ei ole.

Heti betonipolun alussa aukeaa hieno näkymä Aloraan ja arabilinnoitukselle.

Betonipolulta aukeaa hienoja näkymiä oliiviviljelmille. Aivan ensimmäisenä kevään merkkinä muutama mantelipuu kukkii jo ujosti - niiden sesonki on tammi-helmikuun vaihteessa. Kukinta vastaa komeudeltaan täysin kirsikkapuun kukintaa. Parhaimmillaan kukinta-aika voi kestää viikkojakin, mutta usein tälle vuodenajalle tyypilliset rajut vesisateet ja tuulet pudottavat kukat jättäen sesongin ehkä vain alle viikonkin mittaiseksi.

Olivipuut kylpevät aamuauringossa

Kevät koittaa, muutama mantelinkukka näkyy jo!

Autolla ajokelpoinen tie (tarkoitettu vain talojen asukkaille ja viljelyksille, ei vieraille) jatkuu, kunnes saavutaan talolle "Villa Vergara". Tästä tie erkanee oikealle patikkapolkuna. Tiellä oikealla on kivipaasi, jossa on kolme kylttiä.

Jos jotain selvää tästä otan, niin tässä ehkä kerskaillaan voittoisa taistelua maureja vastaan (se arabilinnoitus). Voi olla jotain muutakin...

Polkua ylös noustessa pitää vielä huomata oikealla rapakivestä muodostunut sfinksiltä näyttävä kivipatsas.

Luonnon oma sfinksi! Parin viikon kuluttua tästä saisi todella hienon kuvan, kun etualalla oleva mantelipuu kukkisi.

Polkua noustaan noin 40 minuuttia välillä loivasti ja välillä jyrkästi ylöspäin. Matkalla on yksi Y-risteys, josta viitoitettu polku vie hetkeksi oikealle alas laaksoon kaartaen, ei ruksilla merkittyä tietä ylös. Lopulta saavutaan usean tien risteykseen, jossa pitää tehdä valinta päivän jatkosta. Tie ristikukkulalle kaartaa jyrkästi oikealle. Luolamäelle suunnataan taas vasemmalle.

D-poppoo Lissu, JP ja Hessu valintojen edessä. Minne suunnata.

Tämän porukan valinta osuu pitkän kaavan mukaiseen retkeen, eli lähdetään ensin ristikukkulalle, ja sitten luolakierrokselle jos voimia riittää vielä. Luetaanpas taustalla näkyvä Lorcan runo:

Sobre el rostro del aljibe
se mecía la gitana.
Verde carne, pelo verde,
con ojos de fría plata.

Hmm. En tiedä onko runossa jotain tolkkua, mutta ei ainakaan Google kääntäjän käännöksessä.

Hetki pitää ihailla risteyksestä eteenpäin pohjoiseen näkyviä maisemia.

Tammikuiseksi maisemaksi ihan kiva.

Ristikukkulalle suunnatessa noin 500 metrin päässä risteyksestä kääntyy polku näköalapaikalle "Mirador hemiruta", jonka kärjessä nököttää kookas värikäs lyyra. Näköalapaikalla on näyttäviä kivimuodostelmia.

Kivipaadet ovat kuin El Torcal-puistosta minikoossa.

Vielä hymyilyttää!

Takaisin ajokelpoiselle tielle, jota pitkin kävelläänkin ristille asti. Maisema alas Aloran kaupunkiin on huimaavan hieno. Ihan ristille asti jyrkänteelle ei tee mieli mennä, vaan ihaillaan kauempaa.

Aloran risti, tällä kertaa takaapäin nähtynä.

Takaisin päin kävellessä on valittavana kaksi reittiä - joko kävelee takaisin tuttua ja turvallista tietä pitkin, tai sitten lähtee palailemaan vuoren rinnettä vasemmalta myötäpäivään  kiertävää kapeaa polkua. Se on tarkoitettu ainoastaan varmajalkaisille, pudotus kapealta polulta on ajoittain huima!

Täällä on syytä katsella jalkojaan eikä maisemia, eikä pysähdellä liikoja.

Matkalle osuu hienoja kivimuodostelmia, joita voi ihailla pulssin vähän tasaannuttua...

Tuolla jossain se polku kulkee!

Reitin toinen rengas alkaa samasta risteyksestä, josta lähdettiin suuntaamaan näköalapaikalle ja ristikukkulalle.

Nyt lähdetäänkin kiertämään kohti länttä helppokulkuista polkua pitkin Monte Redondon ympäri. Noin vartin kävelyn jälkeen saavutaan - näköalapaikalle! Sieltä matka jatkuu edelleen myötäpäivään kiertäen vuoren ympäri. Taas alkaa olla hiukan vaarallisen oloista.

Perille meni! "Pudota tyhjyyteen".

Patikkaopas kehuu kovasti merkitsemätöntä luolastoa, joka löytyy toisen rengasreitin loppupäästä. Ei millään meinaa löytyä, mutta sitten se onkin edessä! Seuraavalla reissulla luolasto tuntuu salaperäisesti kadonneen, ei löytynyt enää millään hakemisella.

Paikka on hyvin erikoinen, vehreä ja varjoisa, takuulla etsiskelyn arvoinen.

D-miehet tyytyväisinä näkemäänsä.

Tippukivet

Tammikuinen päivä alkaa kallistua kohti iltaa, ja on syytä suunnata alas kylälle ennen pimeän tuloa. Ensimmäisellä reissulla auto jätettiin turvallisesti kylän alatasanteen parkkipaikalle, mutta toisella piti tietysti ajaa perille polun alkuun saakka. Parkkipaikka löytyi kyllä, mutta suunnistaminen Aloran läpi takaisin autolla oli tuskaa -  auto kulki kapeita kujia peilit seiniä hipoen, ja kaiken kukkuraksi aivan liian iso pakettiauto oli lähtenyt yrittämään kylän läpi jumittuen kapealle kujalle. Eipä siinä muuta kuin peruuttelemaan koko kylän läpi takaisin. Itsellä ei ollut kovinkaan hauskaa auton ratissa, ja pakun kuljettajalla varmaan vielä vähemmän.

Yhteenveto:

Hieno reissu, kävelyä kertyi 15.5 km ja 24 000 askelta. Jos korkeat paikat yhtään ahdistavat, ei kannata pilata päiväänsä palaamalla ristikukkulalta vuoren jyrkänteen reunaa vaan tulla kiltisti takaisin helppokulkuista ajokelpoista tietä. Toisen rengasreitin luolat ovat vaikeat löytää, niille ei ole mitään viitoitusta. Todennäköisimmin niiden luokse päätyy, kun lähteekin kiertämään risteyksestä vuorta vastapäivään, silloin niiden pitäisi väkisinkin osua polun varrelle.

Aurinkorannikon patikkablogi 36: Luolia ja sitruunoita

Kävelty: 17.12.2022

Aurinkorannikon patikoitsijat saivat iloisen joululahjan, kun Ole-kustannus julkaisi uuden suomenkielisen patikkaoppaan, Pertti Korpelan Vamos! Aurinkorannikon uusi patikkaopas. Aikaisempi, vuonna 2008 julkaistu suomenkielinen opas on ollut pitkään loppu, ja osa siinä kuvatuista patikoista on vuosien varrella muuttanut täysin muotoaan esim, metsäpalojen vuoksi. Nyt julkaistussa oppaassa on kuvattu 21 uutta reittiä, jotka ovat tasoltaan pääosin helppoja tai keskivaativia. Erikoisuutena kaikki reitit on suunniteltu niin, että ne on mahdollista tavoittaa julkista liikennettä käyttäen.

Alueen muistakin patikkaoppaista ehkä myöhemmin lisää omassa blogissaan. Nyt tehty patikka on oppaassa kuvattu viides patikka, ja se tekee reilun 11 km mittaisen kierroksen alkaen Cartaman kaupungista Guadalhorce-joen molemmilla rannoilla. Reitistä on myös olemassa lyhyempi 7 km pituinen variantti.

Mukaan matkaan: vesipisteitä tai eväiden täydennysmahdollisuutta ei ole, joten kaiken syötävän ja juotavan tulee olla matkassa mukana. Nilkkaa tukevat varsilenkkarit ovat äärimmäisen suositeltavat, sillä polku on paikoin kivikkoinen, vaikka valtaosin hyvässä kunnossa. 

Cartaman kaupunki kylpee aamuisessa auringonvalossa. Puun takana näkyvät autot ovat reitin lähtöpisteellä Zorzal-kadun päässä.

Parkkipaikka löytyy hieman keskusaukion yläpuolelta Zorzal-kadun varrelta. Zorzal-kadun toisessa päässä jyrkän mäen päällä on reitin opaskyltti. Viime vuosien aikana Aurinkorannikon patikkareittien merkinnöissä on tapahtunut valtavasti kehitystä - reittien päihin on lisätty havainnollisia opaskylttejä reitin kulusta, kerrottu alueen luonnon eläin- ja kasvilajeista sekä muista nähtävyyksistä. Itse reitti on yleensä merkitty selkein puutapein, joissa on reitin värikoodi ja numerointi. Helposti eksyttävät virhepolut on usein merkitty puutapilla ja ruksilla - älä mene tänne. Ihan täysin näihin merkintöihin ei aina voi luottaa, joten opaskirja on aina suositeltava matkakaveri.

Polku alkaa leveänä ja kivettynä. Vastaan tulee alussa, muutama koiranulkoiluttaja, mutta muuten polku on käännöspaikkana toimivaan kylään asti täysin tyhjä. Pian saavutaan portilla suljetulle asuintalolle, jossa kyltti "Vina Quinquillero". Tästä lähtee jyrkästi oikealle nouseva kivikkoinen ja aika jyrkkä mäki, joka on kivan reitin ehdottomasti ikävin osuus. Viime päivien sateiden jäljiltä polku on todella mutainen ja liukas. Aamun viileydestä ja varjosta huolimatta villapaita lentää mäen puolivälissä pois päältä, eikä sitä loppumatkasta enää tarvita. 

Jyrkkä ylös nouseva mutainen liukas polku ei ole reitin hauskin paikka, mutta loppumatka onkin sitten oikein mukava käveltävä.

Lopulta nousu kuitenkin päättyy 277 metriä korkean solan päälle, ja tästä alkaa jyrkkää rinnettä kiertävä kinttupolku. Noin 15 minuutin kohdalla vastaan tulee Y-risteys, josta voi valita kumman hyvänsä haaran - otan oikeanpuoleisen, joka oppaan mukaan on vähän loivempi.

Vuoren rinnettä kulkeva polku sukeltaa välillä mäntymetsikköön.

Polkujen jälleen yhdistyttyä reitti kulkee avointa harjannetta pitkin. Harjanteella tulee vastaan kyltti vasemmalle lyhempää reittiä varten "Variante Cartama". Jatkan oikealle etelään päin.  Polut risteilevät harjanteella pitkin poikin, mutta varsinaista eksymisen mahdollisuutta ei ole - kunhan pysyttelee harjanteen laella.

Avoimen harjanteen päällä kulkee useita samansuuntaisia polkuja.

Hienot maisemat avautuvat alas Alhaurin el Torre -kylän suuntaan. Seuraavan vuorijonon takaa aukeaakin jo Aurinkorannikko ja Välimeri.

Viikko jouluun, ei paha.

Harjanteelta laskeutuva polku on jälleen melko jyrkkä ja kivinen, mutta koska se viettää etelään päin, niin pahin muta on onneksi jo ehtinyt kuivahtaa. Silti olen tyytyväinen, että jalkinevalinta osui kunnon vaelluskenkiin. Alas laskeuduttua saavutaan verkkoaidalle, joista käännös vasempaan ja seurataan "Sendero", kävelyreitti, kylttejä. Rosmariinin ja timjamin tuoksu kosteassa maassa on huumaavan voimakas. Tässä kohdassa matkaan on kulunut noin 1.5 tuntia.

Hyväntuoksuinen polku on rosmariinin ja timjamin reunustama.

Polku muuttuu ajokelpoiseksi pienen kylän läpi kulkevaksi tieksi. Lopulta tullaan MA-330 päällystetylle tielle, jota pitää kulkea muutama sata metriä ennen kuin käännytään kylätielle "Camino de la Sierra", joka halkoo oliivilehtoja ja sitruunaviljelmiä. Kukot kiekuvat ja koirat räksyttävät. 

Maalaistunnelmaa

Sitruunat ovat pullakoita

Sadosta on tulossa ilmeisen runsas.

Reilun kilometrin kohdalla Caminito de la Sierra päättyy T-risteykseen, jonka jälkeen hiekkapolkua jatketaan vielä 150 metrin verran. Tässä pitää tehdä valinta: joko käännytään oikealle ylös vuorelle vievää polkua joka on "virallinen reitti", tai jatketaan vielä 100 metriä eteenpäin metalliportille, josta käännytään oikealle alas kunnes laskeudutaan kuivuneeseen joen uomaan ja lähdetään seurailemaan sen reunuksia kulkevia merkitsemättömiä polkuja. Tässä kohdassa aikaa on kulunut noin 2.5 tuntia. Todennäköisesti virallinen reitti on helppokulkuinen, koska rinteellä näyttää retkeilevän hälisevä lapsiperhe. Joen uoma on kivikkoinen, eikä siellä ole kulkijoita. Houkuttimena on tutustua uoman vasemmalla puolella sijaitseviin luoliin, joita on 3 kappaletta. Ne löytyvät noin 15 minuutin päästä rautaportilta, mutta niille kiipeäminen joen pohjalta vaatii vähän ylimääräistä vaivannäköä, ja matka edistyy kivikossa hitaan puoleisesti. Lopulta olen  kuitenkin suurimman luola-aukon kohdalla "Cueva del Ermitano", erakkoluola. Se on kerrassaan mainio tauko-ja eväspaikka (noin 3 tuntia). Jos on kuuma päivä, noin 100 metrin päässä alempaa löytyy kookas varjoa tarjoava johanneksenleipäpuu.

Cueva del Ermita. Ketään ei vaikuttaisi olevan kotona.

Cuevalta aukeaa hieno näkymä taaksepäin pitkin joen uomaa. Vaihtoehtoinen reitti kulkee rinnettä pitkin ylhäällä vasemmalla.

Reitin löytäminen Cuevoille vaatii vähän tsemppiä.

Matka jatkuu hitaasti joen uomaa ylöspäin nousten, kunnes vastassa on vähän yllättäen jyrkkä seinämä. Tämän kiertäminen onnistuu vasemmalta "nelivetoa" käyttäen. Tämän jälkeen polku tasaantuu ja paranee ja yhdistyy pian oikealta tulevaan merkittyyn reittiin.

Jälleen rosmariinipuisto.

Polku nousee helppokulkuisena ja mukavan loivana Cartamaa kohti halki suurten rosmariinipuskien ja viuhkapalmujen. Lopulta (4 tuntia) mäen laella tullaan tasanteelle, jolloin polkuun yhdistyy lyhyt reitti. Tästä jatketaan betonoitua polkua alaspäin kohti laaksoa ja Cartamaa.

Arabilinnoitus on Cartaman maamerkki.

Alaspäin laskevalta polulta voi ihailla Cartaman maamerkkiä, vanhaa kukkulalla sijaitsevaa arabilinnoitusta. Se olisi ehdottomasti tutustumisen arvoinen, mutta tällä retkellä aikataulu ei anna  myöten kiivetä linnoitukselle.

Polun laskeuduttua alas risteykseen kannatta kääntyä oikealle ja seurata kivillä päällystettyä, penkeillä varustettua tietä joka johdattaa Parantavan Neitsyen Pyhätölle, Santuario de  Nuestra Senora de los Remedios. Joka vuosi 23.4. kuljetetaan puista Pyhää Neitsyttä kulkueessa alas kylän pääkirkolle.Perinne sai alkunsa jo vuonna 1579, jolloin rutto raivosi Guadalhorcen laaksossa. Neitsyen uskottiin karkoittaneen vitsauksen.

Pyhän Neitsyen Pyhätöltä on komea maisema alas Cartaman kaupunkiin.

Loppumatkan voi tehdä valinnaisesti kääntymällä pyhätöltä alas kaupungille ja nousemalla sieltä takaisin Zorzal-kadulle. Lyhyempänä vaihtoehtona on kävellä takaisin kivipolku jota käveltiin pyhätöllë, kääntyä risteyksessä jyrkästi oikealle ja laskeutua betonoitua autotietä alas. Noin 20 minuutin matkan päässä vasemmalla näkyy Zorzal-kadun loppupää, jonne pääsee seurailemalla pientä vanhan kiviaidan reunustamaa polkua.