Aurinkorannikon patikkablogi 5 - maurilaiskylästä kivikkoista polkua pitkin tekojärvelle

Tämänkertainen patikka alkaa viehättävästä Istanin kylästä, joka sijaitsee vain puolen tunnin ajomatkan päässä Marbellasta pohjoiseen - kauniin joskin kiemuraisen tien päässä. Monet maurilaiskylät tuhottiin perusteellisesti 1500 - luvulla kristittyjen vallatessa takaisin Iberian niemimaata arabiväestöltä, mutta Istan varjeltui ehkäpä hieman syrjäisemmän sijaintinsa johdosta. Tänään Istan on kaunis ja tunnelmallinen noin 1500 asukkaan pikkukylä, jolle leimallista ovat kapeat kadut, hyvinhoidetut valkoiseksi kalkitut talot ja ympäröivien purojen solina. Alue toimii myös Aurinkorannikon vesivarastona vesimassojen kerääntyessä kylän alapuolelle 70-luvulla rakennetulle Presa de la Concepción-padon rajaamaan tekojärveen "Embalse de la Concepción".




Istan vuorenrinteiden keskellä. Patikka lähtee kylästä alas laaksoon.

Yhdistetyn kaupungintalon ja -teatterin aukio on vielä kivan jouluinen.

Matkaan! Polku laskeutuu 300 metriä alemmas tekojärven suuntaan. Se alkaa helposti kuljettavana betonipäällysteisenä tienä, mutta helppous loppuu aika pian. Vesimassat ovat vieneet tien päällysteen mennessään ja se on ensin kivilohkareilla päällystetty tie ja hieman myöhemmin pelkkä vaikeakulkuinen pensaitten välistä etsiskeltävä kivikko.




Päätös laittaa kunnolliset vaelluskengät jalkaan osoittautui hyväksi.

Polun laskeutuessa alemmas maisemat alkavat tuoda ainakin etäisesti mieleen... Norjan!

Varsinainen haaste on kuitenkin vastassa vasta tekojärvelle päästyä. Järveen laskeva suurin joki Rio Verde on vienyt polun loppupään mukanaan, ja vettä on sen verran runsaasti että joen yli kahlaaminen ei vaikuta realistiselta. Takaisinkaan ei huvittaisi kääntyä...  Hieman joen yläjuoksun suuntaan kävellessä löytyy kuitenkin kivikko, jota pitkin joen ylitys vaikuttaisi mahdolliselta. Pakko näyttää että kyllä tämä onnistuu -  muutama reipas loikka kiveltä toiselle, ponnistus uoman yli ja mätkähdys vastarannalle pensaaseen. Tosi piikikkääseen. (Kun käyn seuraavana päivänä Fugessa tarpeellisessa jalkahoidossa, riittää raapiutuneissa säärissäni hämmästeltävää...). Sitten ihmetellään joen vastarannoilla mikä olisi seuraava siirto. Ei auta muu kuin kiivetä jyrkkää joen törmää nelivedolla ylös, ja mitäpä penkereen päältä löytyykään - heinikkoinen polku, joka vie parin sadan metrin päähän varsinaiselle helppokulkuiselle ylityspaikalle. Tunne vaihtelee tyhmyyden ja sankaruuden välillä...


Joen varrella on talvesta huolimatta kaikenlaista kasvillisuutta. Tiettävästi myös risiiniä, mutta sitä en tunnista tähän aikaan vuodesta (eikä tee mieli maistaa...). Mandariinit ovat todella happamia, jonkinlaisia alkumandariineja.

Retken paras osa on nyt edessä. Ruohikkoinen polku alkaa pikku hiljaa nousta järven vierustaa pitkin, välillä jyrkemmin ja välillä loivemmin. Sää suosii ja näkymät ovat hienot!

Pienistä alkuhankaluuksista huolimatta käpyilyä ei esiinny kuin rinkkaan kiinnitettynä.

Kun seutu alkaa taas muuttua asutuksi, tulee näkyviin kauniisti pengerrettyjä oliiviviljelmiä.

Retki päättyy Pyhän Mikaelin  luolatemppeliin, josta on kolmisen kilometriä tietä pitkin takaisin kaupunkiin. Kyseessä ei ole mikään vanha keksintö, vaan kylän nuoriso osoitti kiitollisuuttaan rakentamalla temppelin 70-luvulla, kun kaupunkiin saatiin juhlatila jossa saattoi mm. katsella TV:tä ja tanssiakin. Tätä tapahtumaa juhlistetaan edelleen vuotuisella kulkueella. Pysti tien varressa on vieläkin tuoreempaa tekoa.

Retken jälkeen maistuvat tietysti tapakset hyvin paikallista tunnelmaa tulvivassa baarissa. 4 tapaa, viinilasi, vesipullo ja kahvi köyhdyttävät kohtuulliset 9 euroa!

Yhteenvedon paikka!

Kävelty: 29.12.2016

Nousua ja laskua: 300 metriä. On reittinä haastavampi kuin numeroista voisi päätellä.

Tähdet: *****

Huomattavaa: vaikeakulkuisen alun vuoksi kunnolliset vaelluskengät. Kun Rio Verden yli on päässyt, loppumatka on ihan leppoisa kävely hyvällä tiepohjalla

Eväät: Kylässä on 4-5 ravintolaa / tapaspaikkaa, tosin nyt vain pari oli niistä auki.