Tämä patikka tekee lenkin "Sierra de las Nieves" "Lumisten vuorten" luonnonpuistossa. Vuonna 2018 alueesta tulee Andalusian kolmas kansallispuisto. Polku kulkee 1 - 1.5 km korkeudessa todella kauniissa maisemissa, eikä matkalle osu jyrkkiä pudotuksia tai hankalia nousuja.
Matkaan olen lähtenyt jo aamuseitsemän aikaan pimeällä, jotta pääsisi ihailemaan kaunista auringonnousua vuoren harjalla. Pikku hiljaa moottoritie vaihtuu maantieksi, siitä mutkaiseksi vuoristotieksi - ja vielä mutkaisemmaksi. Aurinko alkaa valaista matkaa Yunquera-kylän ohittamisen jälkeen, ja samalla lämpömittarin lukema on tipahtanut nollan vaiheille.
Yunqueran jälkeen tie nousee jyrkästi kohti luonnonpuiston portteja, jotka ovat talvella ajoneuvoille auki ja kävelyä säästyy 1.7 kilometriä suuntaansa. Tämä osoittautuu myöhemmin onnen potkuksi.
Vanha Volvo liukastelee ylös kivistä ja kuoppaista mäkeä, heilahtelee tiukoissa serpentiinimutkissa ja homma alkaa tuntua vähän arveluttavalta. Lopulta kuitenkin saavumme tien päähän näköalatasanteelle "Mirador Puerto del Saucillo", ja sekä auto että kuljettaja huokaisevat syvään.
 |
| Perillä ollaan pienistä epäilyistä huolimatta. |
En ole yksin paikalla, vaan kolme muutakin seuruetta valmistautuu retkeen. Maasturista nousee neljän nuoren miehen porukka, jolla näyttää olevan vettä ja evästä ainakin viikon tarpeisiin, pakettiautosta nousee vanhempi herra tyylikkääseen retkeilypukuun sonnustautuneena ja kolmantena matkaan lähtee tuulipukuinen pariskunta mäyräkoiran kanssa. Kaikki fraasit heitetään kehiin monta kertaa - ¡Hola! ¡Buenos dias! ¿Que tal? ¿Cómo estás?
Porukat katoavat metsään, itse jään vielä tasanteelle ihailemaan maisemaa ja yritän paikantaa sijaintini opastaulun avulla. Aurinko alkaa mukavasti lämmittää selkää, ja syntyy päätös jättää pitkät housut, takki, pipo ja hanskat autoon.
 |
| Vasemmalla alhaalla näkyy Yunqueran kylä. Maisema on hivelevän kaunis. |
Matkaan! Polku laskeutuu tasanteelta alaspäin, ja noin 500 metrin kävelyn jälkeen vastaan tulee erittäin näyttävä näky, valtavan kokoinen kynttelikön muotoinen Pinsapo Candelabro, espanjanpihta. Näitä maanviljelyn ja tulipalojen tiimoilta uhanalaiseksi käyneitä puita on tällä alueella runsaasti, mutta tämä on komeimmasta päästä. Korkeutta tällä yksilöllä on 16.5 metriä, ja sen kehä on lähes 5 metriä. Tarvitaan monta puunhalaajaa, jotta puu saataisiin ympäröityä! Jostain syystä mielessä käy vähän absurdi ajatus, että kaksi hanhikorppikotkaa voisi ympäröidä puun siivet levitettyinä.
 |
| Puuvanhuksella on kokoa ja näköä. |
Polku jatkuu risteykseen, jossa voi valita joko eteläisen tai pohjoisen reitin. Patikkaopas kehottaa voimien säästämiseksi valitsemaan eteläisen.
Siispä pohjoiselle reitille.
Valinta osoittautuu virheeksi, pahaksi sellaiseksi.
Tunnin kivikkoisen alamäkikävelyn jälkeen matkalle osuu ensimmäinen paikka jonka löydän kartalta, hylätty talo. Olen kulkenut 3 kilometriä harhaan pohjoiseen suuntaan.
 |
| OK, tämä on väärä paikka. |
Ei jää muuta vaihtoehtoa kuin kiivetä vastaava matka takaisin ylös, ja kahden tunnin patikoinnin jälkeen, 500 metriä noustuani, olen taas tutun espanjanpihdan kohdalla. Aika väsyneenä.
Pakko vähän levyttää. Huomio maan tasalla kiinnittyy pihdan käpyihin, jotka ovat aika järeää kaliiperia kuten puukin.
 |
| Kannattaako käpyillä. |
Retki voi siis alkaa! Lämpö on noussut jo 20 asteen kieppeille, ja mäkeä noustessa tulee hiki. Onneksi tiheä puusto suojaa auringolta valtaosan matkaa.
 |
| Polku on helppokulkuinen - ja vie tällä kertaa oikeaan suuntaan. |
 |
| Kerrassaan kummallinen sienihavainto |
Pikkuhiljaa tulee noustua hyväpohjaista polkua pitkin matkan korkeimpaan pisteeseen, näköalapaikalle noin 1.5 kilometrin korkeudessa. Koittaa jokaisen retken paras hetki - eväshetki.
 |
| Tässä vaiheessa eväät vievät retken päähuomion maisemilta. Veden lisäksi leipiä, pähkinöitä ja myslipatukoita. |
Paluumatka onkin sitten helppoa kävelyä pitkin loivaa alamäkeä. Matkalle osuu varsin kuivalta vaikuttava lähde Fuente de la Perdiz.
 |
| Jos täältä olisi odottanut saavansa vettä, pettymys olisi ollut suuri |
Mutta pari kilometriä eteenpäin tuleekin mielenkiintoista nähtävää. Matkalle osuu andalusialainen jääkaappi - paikallisittain Poza de Nieve de Yuoquera. Näihin jo 1500 - 1600 luvuilla keksittyihin paksun kivimuurin ympäröimiin jopa 10 metriä syviin kaivoihin säilöttiin talvella lunta ja jäätä, jota sitten kesällä kuljetettiin viilennykseksi aasin tai hevosen selässä jopa Malagaan (80 km) saakka.
Nyt, marraskuun lopussa, shortseissa ja T-paidassa hikoillessa, tulee väistämättä mieleen ajatus, että ilmasto on muuttunut täällä täysin erilaiseksi vuosisatojen takaiseen verrattuna. Varmaankaan ei tämän Pozan sisällä mikään Nieve pysyisi jäisenä montaa päivää.
Sitten polkua pitkin takaisin parkkipaikalle! Aikaa on kyllä kulunut, mutta retki on ollut todella mielenkiintoinen ja keli upea. Paluumatkalla huomio kiinnittyy vielä espanjalaiseen ruskaan, joka jäi tulomatkalla pimeässä havaitsematta.
Yhteenvedon paikka!
Peruslenkkinä helppo ja kiva kävely hyväkuntoista polkua pitkin kauniille näköalapaikalle ja eri reittiä takaisin. Eksyminen lisää haasteita.
Matkaan eväät ja vettä, tavallisilla lenkkareilla pärjää.
Kesällä joutuu varautumaan siihen, että auto jätetään luonnonpuiston portille ja käveltävää kertyy 3.5 kilometriä lisää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti